yle.fi


Olet tässä

Sundberg taipui judon EM-pronssiottelussa

julkaistu 24.4.2009 klo 13:03, päivitetty 31.12.2009 klo 14:23
Jaana Sundberg.

Jaana Sundberg. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Jaana Sundberg joutui toteamaan Hollannin Kitty Bravikin vahvemmakseen Georgian Tbilisissä käytävien EM-kisojen pronssiottelussa. Mainiosti kisat aloittaneen Sundbergin lopullinen sijoitus on viides.

Alle 52-kiloisissa otteleva Jaana Sundberg voitti ensimmäisessä ottelussaan Ranskan Audrey La Rizzan.

Audrey La Rizza on vuoden 2007 EM-hopeamitalisti ja maailman rankingin kolmannella sijalla ennen EM-kisoja. Sundbergin ja La Rizzan aiemmissa kohtaamisissa ranskalainen on ollut kolmasti parempi. Edellinen kohtaaminen oli runsas vuosi sitten Hampurin Super World Cupissa. Silloin La Rizza löylytti Sundbergista pistetaulun täyteen suorituksia.

Toiseen otteluunsa Sundberg sai vastaansa kokeneen Belgian Ilse Heylenin, joka on aiemmin urallaan saavuttanut EM-kultaa ja olympiapronssia. Sundbergin edellinen Heylenin kohtaaminen vuonna 2005 päättyi hänen tappiokseen.

Sundberg vei Heyleniä ottelun puolivälissä jaloista viiden pisteen arvoisesti. Ottelun loppusekunneilla Sundberg otti vielä toisen viiden pisteen suorituksen olkapyörällä.

Kamppailussa paikasta loppuotteluun Sundberg sai vastaansa Venäjän Natalia Kuzjutinan, joka on ennen EM-kisoja julkaistun maailman rankingin ykkönen.

Kuzjutina oli semifinaalissa hallitsevampi ja Sundberg sai viiden pisteen arvoisen varoituksen passiivisuudesta, mikä ratkaisi loppuottelupaikan Venäläiselle ja pudotti Sundbergin pronssiotteluun.

Pronssiottelussa Sundberg kohtasi Hollannin Kitty Bravikin. Ottelun alussa Bravikia huomautettiin passiivisuudesta. Hieman ottelun puolen välin jälkeen hollantilainen käänsi Sundbergin heittoyrityksen edukseen viiden pisteen arvoisesti. Sundbergin loppukiri ei riittänyt kuittaamaan tilannetta ja näin ottelu ja pronssimitalia Bravikille 5-0.

-Jaana ei päässyt vahvan venäläisen käsien läpi omiin otteisiin ja liikkeisiin, kommentoi päävalmentaja Mika Mukkula.

- Jaanan päivä lähti tosi hyvin käyntiin. Kahdessa ekassa matsissa vastus oli huippuluokkaa ja niistä Jaana otti voitot.

YLE

Jatka tästä