Koskela tyytyväinen olympiapaikastaan
Pekka Koskela odottaa innolla Vancouverin olympialaisia.
Kuva: YLE
Pikaluistelija Pekka Koskelan viime kausi meni osittain penkin alle reisivamman vuoksi. Nyt ikävä loukkaantuminen on enää muisto vain - ja taskussa tuore kisapaikka Vancouverin 2010 olympialaisiin.
Jalan kuntoonsa saanut Koskela on jo aloittanut rautaisen keskittymisensä ensi helmikuussa käytäviä olympiakisoja varten. Heinäkuussa jäälle liukuvalla Koskelalla on parhaillaan käynnissä peruskuntokausi, jonka jälkeen atleetin hirviömäiset reidet alkavat saada entistä enemmän voimaa lihaksiinsa.
- Jalan tilanne on hyvä. Sieltä tulee kovat tehot kesätreeneissä, Koskela lupasi.
Kolme vuotta sitten Torinon talviolympialaisissa kymmenenneksi sijoittunut Koskela lähtee Vancouveriin luonnollisesti parantamaan sijoitustaan. Edellytyksiä löytyy - onhan kyseessä sentään 1000 metrin entinen maailmanennätysmies.
- Oma taso pitää saada ennen kisoja mahdollisimman korkealle ja kunto hioa juuri oikealle päivälle kohdalleen. Eli siis ihan normaalit jutut, en odottele mitään salamoita kirkkaalta tavaalta, määrätietoinen Koskela totesi.
"Kovin taso 30 vuoteen"
Koskela sanoi olevansa sinut Olympiakomitean nykyisen linjauksen kanssa, jossa kisoihin lähetettäviä kilpailijoita julkistetaan jo hyvissä ajoin.
- Ihan positiivinen juttu, mutta ei se jokapäiväisiä tekemisiä muuta. Vancouver ollut kuitenkin jo kolme vuotta tavoitteena, Koskela totesi.
- Mutta kyllä se tietysti vähän laittaa hymyilyttämään.
Suomen pullat Vancouverin pikaluistelussa ovat hyvin uunissa, sillä Koskelan lisäksi kovia suorituksia on lupa odottaa myös Mika Poutalalta.
- Nyt voi jo sanoa, että meillä on Suomessa ihan maailmantason sprinttiluistleijoita. Varmaan 30 vuoteen ei ole ollut näin kovaa tasoa, tyytyväinen Koskela myhäili.
Koskelan hymyä leventää entisestään se tosiseikka, että toinen olympialuistelija Poutala sattuu vielä olemaan Koskelan pitkäaikainen ystävä.
- Mikan kanssa ollaan tunnettu varmaan 13-vuotiaasta saakka. On hienoa, kun päästään vähän kavereiden kanssa puuhastelemaan, Koskela naureskeli.