yle.fi


Olet tässä

Jussi Veikkanen aikoo pitää pallopaidan päällään

julkaistu 5.7.2009 klo 20:15, päivitetty 9.1.2010 klo 09:20
Vuorten valtiaan pallopaita päällä on helppo hymyillä. Jussi Veikkasen tyylinäyte.

Vuorten valtiaan pallopaita päällä on helppo hymyillä. Jussi Veikkasen tyylinäyte.

Kuva: YLE

Suomalaista pyöräilyhistoriaa Ranskan ympäriajon toisella etapilla ajanut Jussi Veikkanen oli luonnollisesti äärimmäisen iloinen jymypaukustaan. Seuraavalle etapille mäkikuninkaan pallopaita päällään lähtevä suomalainen aikoo pitää kunniastaan kiinni mahdollisimman pitkään.

- Ei ollu ihan tämä mielessä aamulla, kun etapille startattiin. Jalat tuntuivat todella hyviltä ensimmäisessä mäessä ja muutaman kerran yritin irtiottoa sen jälkeen. Noin 15 kilometrin kohdalla kolme kaveria lähti sitten meikäläisen matkaan. Päätin muuttaa taktiikka ja kokeilla tavoitella mäkikirien voittoja. Tällä kertaa onnisti, auringon kanssa kilpaa säteillyt Veikkanen iloitsi.

Seuraaville etapeille Veikkasen tavoite on selvä. Vaikeaa tulee kuitenkin olemaan, se on selvä.

- Tietysti se on vaikea pitää tällaista paitaa, koska en ole ihan puhdas mäkimies. Mutta tässä on seuraavaksi muutama tasainen etappi, joten toivotavasti minulla olisi mahdollisuus pitää tästä kiinni. Siinä on ainakin tavoitetta seuraaville päiville, Veikkanen linjaa.

Tourin ylämäet on jaettu kategorioihin niiden vaativuuden perusteella. Mäkien huipulla ajajille jaetaan mäkikilpailun pisteitä sen mukaan, kuinka vaativa nousu on ollut. Veikkanen voitti toisella etapilla kolme mäkikiriä neljästä ja nettosi yhteensä yhdeksän pistettä. Voittajalle jaettiin kolme, toiselle kaksi ja kolmannelle yksi piste.

Mäkikirikilpailun tilanne 2/21 etapin jälkeen

1. Jussi Veikkanen (Suomi) 9  pistettä       
2. Tony Martin (Saksa) 6 pistettä           
3. Cyril Dessel (Ranska) 5 pistettä                   
4. Alberto Contador Velasco (Espanja) 3 pistettä                  
5. Marcus Fothen (Saksa) 3 pistetä

YLE

Jatka tästä