yle.fi


Olet tässä

Poutala jatkoi hyviä esityksiään Heerenveenissä

julkaistu 13.11.2009 klo 19:10, päivitetty 5.1.2010 klo 07:14
Mika Poutala oli kuudes Heerenveenin maailmancupissa.

Mika Poutala oli kuudes Heerenveenin maailmancupissa. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Mika Poutala jatkoi hyviä luistelujaan Heerenveenin maailmancupin 500 metrillä. Hän sijoittui kuudenneksi ajallaan 35,18 japanilaisen Keiichiro Nagashiman voittamassa kilpailussa. Japanilainen luisteli ainoana kilpailijana alle 35 sekunnin. Poutala itse ei ollut tosin tyytyväinen suoritukseensa.

Suomen Pekka Koskela epäonnistui kisassa. Hän oli vasta 18:s ajalla 35,62.

Miesten kilpailun alku viivästyi yli puolella tunnilla, kun naisten kilpailussa hollantilainen Marianne Timmer ja kiinalainen Jing Yu kaatuivat ja heidät jouduttiin viemään sairaalaan.

- Kilpailun viivästyminen haittasi selvästi kaikkia. Mika Poutala luisteli kuitenkin hyvin ja on aivan kärjen tuntumassa. Pekka Koskelan epäonnistumista en osaa selittää, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Poutalan mielestä jokaisella osa-alueella olisi ollut kisassa parannettavaa.

- Horjuin joka suoran kaarteessa. Kyllä nyt harmittaa, en tiedä mikä on, kun ei oikein meinaa onnistua, 500 metrillä maailmancupin kokonaistilanteessa neljäntenä oleva Poutala totesi.

19-vuotias Niko Räsänen luisteli 27:nneksi 1500 metrin maailmancupin B-ryhmän kilpailussa Hollannin Heerenveenissä.
Hänen aikansa oli 1.52,62. Ryhmän nopein oli Hollannin nimimies Erben Wennemars ajallaan 1.47,49.

- Mielestäni Niko luisteli kokemukseensa ja muuhun taustaansa nähden lupauksia antavasti. Olen tyytyväinen hänen luisteluunsa, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

Pasi Koskela oli parhaan B-ryhmän suomalaisena 13:s Hollannin Heerenveenissä luistellussa 500 metrin kilpailussa. Koskela luisteli ajan 36,08. Ryhmän voitti kiinalainen Fangyi Liu ajalla 35,52. Markus Puolakka oli 21:s (36,28) ja Tuomas Nieminen 25:s (36,59).

- Vähän sellainen löysä olo oli edelleen. Siitä on vaikea lähteä tekemään 500 metriä, Koskela sanoi ja totesi, ettei puolen tunnin tauko haitannut häntä.

- Kai se jotain kertoo vireystilasta, sillä minä nukuin sen puoli tuntia patjalla. Ei siinä ihan sellaista räjähdysherkkää toimintaa ollut.

Lähde: Luisteluliiton tiedote

YLE

Jatka tästä