yle.fi


Olet tässä

Poutala: Sunnuntaina mennään varmasti kovempaa

julkaistu 7.11.2009 klo 09:04, päivitetty 16.1.2010 klo 09:09
Mika Poutala.

Mika Poutala. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Pikaluistelija Mika Poutalalle jäi positiivinen maku maailmancupin avausmatkoista Berliinissä. Poutala oli perjantain 500 metrillä neljäs ja 1000 metrillä kymmenes.

Poutalaa harmitti hieman 500 metrin huono alku.

- Jäi vähän kaivelemaan, kun 500 metrin ensimmäiset 100 metriä eivät olleet teknisesti niin hyvää kuin mihin pystyn. Sen takia myös ensimmäiseen kaarteeseen meno jäi hieman vajaaksi. Loppu lähti hyvin, koska takasuoralla sain hyvin jahdattua kaveria kiinni ja pääsin vielä viimeisessä kaarteessa ohi. Kun alun mokat saa korjattua, niin sitten aletaan olemaan pallilla, Poutala selvitti YLE Urheilun haastattelussa.

- Pienoinen yllätys minulle oli, että 500 metrin voittaja (Kang-Seok Lee) oli niin ylivoimainen.

Poutala aloitti 1000 metrin matkan rivakasti.

- Alku pitää aina olla mahdollisimman kova, jotta saa vauhdin mahdollisimman nopeasti päälle. Kokeilin nyt sellaista taktiikkaa, että hellitin vähän ensimmäisellä kierroksella ja yritin jättää paukkuja viimeiselle kierrokselle. Vikalla takasuoralla oli vielä niin paljon voimia, että pääsin siitä vetämään kaverin ohi. Aika oli todella hyvä viime vuoden avauskisan aikaan verrattuna, Poutala iloitsi.

Poutalan Berliinin mc-urakka jatkuu sunnuntaina 500 metrin kilpailulla.

- Sunnuntaina mennään varmasti kovempaa, Poutala päätti.

Koskela: Koivet ovat ihan spagettia

Pekka Koskela oli Berliinin 500 metrillä viides ja 1000 metrillä Koskela hylättiin ratarikon takia.

- 500 metriä jätti hyviä tuntemuksia. Vähän oli kuitenkin tyhjä olo kisan jälkeen, mutta kyllä se ihan hyvin lähti, Koskela kertoi YLE Urheilulle.

- 1000 metriä ei ollut oikein mistään kotoisin. Yritystä oli oikeissa paikoissa, mutta ei ollut mitään annettavaa. Ihan spagettia ovat koivet ja jaloilla pitäisi luistella. Löysä jätkä tonnilla, Koskela piiskasi itseänsä.

Koskela arveli, että harjoittelua verottanut kuumetauti olisi näkynyt kilpailusuorituksissa.

- Tässä on sellainen tausta, että pari viikkoa sitten minulla oli kuumetauti leirillä. Se voi olla, että se vähän näkyi tuossa.

YLE

Jatka tästä