yle.fi


Olet tässä

Silja Lehtisen tiimi taistelee PM-kullasta

julkaistu 28.8.2010 klo 22:59
Silja Lehtinen.

Silja Lehtinen.

Kuva: YLE

Silja Lehtinen, Maria Klemetz ja Mikaela Wulff lähtevät naisten avointen match race -purjehdusten PM-kisojen päätöspäivän semifinaaleihin kärkipaikalta HSS:n isännöimissä kisoissa Kaivopuiston edustalla Helsingissä.

Suomalaiskolmikko oli paras sekä ensimmäisen että toisen kierroksen vene venettä vastaan otteluissa kärsien kahden päivän aikana vain kaksi tappiota 13 startissa.

Maailman ranking-listalla 14. sijalla olevan Lehtisen kipparoiman venekunnan lisäksi neljän parhaan joukkoon selviytyi kaksi tanskalaista ja yksi italialainen kolmikko. Suomalaiset pääsevät valitsemaan semifinaalivastustajansa ja oletettavasti valinta osuu Italian Christiana Moninaan (ranking 23), jolloin tanskalaiset Lotte Meldgaard Pedersen (ranking 13) ja Susanna Ward (ranking 31) taistelevat keskenään toisesta finaalipaikasta.

Lehtisen tiimin ohella mukana oli kolme muuta suomalaiskolmikkoa, joista Martina Karlemon (ranking 60) ja Sari Multalan kipparoimat tiimit putosivat jatkosta ensimmäisen vaiheen jälkeen. Toisessa vaiheessa mukana olleista kuudesta venekunnasta jäivät finaalipurjehdusten ulkopuolelle Suomen Chita Wahlroos (ranking 54).

YLE Urheilu

Jatka tästä