yle.fi


Olet tässä

Rockettes voitti MM-kultaa muodostelmaluistelussa

julkaistu 29.3.2008 klo 19:20, päivitetty 19.12.2009 klo 14:23
Rockettes palkintopallilla.

MM-kultajoukkue Rockettes.

Kuva: Suomen Taitoluisteluliitto

Suomen Rockettes on voittanut kultaa muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa Unkarin Budapestissä. Helsinkiläisjoukkue nousi lyhytohjelman toiselta sijalta voittoon vahvan vapaaohjelmansa ansiosta. Rockettes voitti hopealle sijoittuneen Ruotsin Team Surprisen lähes viidellä pisteellä.

Suomen Marigold IceUnity putosi lyhytohjelman kolmannelta tilalta niukasti neljänneksi, häviten pronssin Kanadalle vajaan pisteen erolla.

Uransa ensimmäisen MM-kullan voittanut Rockettes keräsi kokonaispisteet 210,48. Rockettesin valmentaja Kaisa Nieminen oli voiton ratkettua haljeta onnesta.

- Tätä lähdettiin hakemaan. Olo on aivan mahtava. Tuomarit tulivat sanomaan meille ohjelman jälkeen, että heidän ihonsa oli mennyt ihan kananlihalle koska luistelimme niin hyvin. Tyttöjen eläytyminen ja ilmeet olivat niin vahvoja. sen vuoksi luistelumme on niin aitoa, Nieminen iloitsi.

Kausi oli Rockettesille sananmukaisesti kultainen, sillä joukkue voitti kauden aikana jokaisen kilpailun johon osallistui. Nieminen löysi syitä joukkueen ylivoimaan kuluneella kaudella.

- Joukkueemme harjoitusmoraali on ollut todella korkealla. Emme ole ottaneet mitään taivaan lahjana. Luistelijat huolehtivat koko ajan, että saavat kokonaisvaltaisesti kaiken itsestään irti. Tämä johtaa siihen, että saamme myös kisoissa itsestämme kaiken irti ja onnistumme, analysoi Nieminen.

Ylivoimainen vapaaohjelma

Rockettesin vapaaohjelman pisteet lauantaina olivat 137,93. Suomalaisjoukkueen ylivoimasta kertoo jotain se, että he voittivat vapaaohjelmassa toiseksi tulleen ruotsalaisjoukkueen lähes seitsemällä pisteellä.

Rockettes jäällä.

Lajin kolminkertainen maailmanmestari Marigold IceUnity luisteli hyvin molemmat ohjelmansa, mutta monien suureksi hämmästykseksi se ei kuitenkaan riittänyt mitaleille. Joukkueen kapteeni Milla Kallijärvi tiivisti joukkueen pettymyksen kilpailun jälkeen.

- Harmittaa, ettemme saaneet mitalia, sillä luistelimme niin hyvät ohjelmat. Jäimme Rockettesille kahdeksan pistettä vapaaohjelman teknisissä pisteissä, joten jotain tasoja ja pisteitä jäi kyllä saamatta. Monet sanoivat, että meidän olisi pitänyt olla mitaleilla, sanoi murheellinen Kallijärvi.

Rockettesien voittama MM-kulta on Suomen kaikkien aikojen neljäs kultamitali muodostelmaluistelussa.

Tulokset
1. Team Finland (Rockettes) 210.48
2. Team Sweden 205.71
3. Team Canada 198.81
4. Team Finland 2 (Marigold) 198.03
5. Team USA 1 195.87
6. Team Canada 2 188.59
7. Team Germany 171.52
8. Team Russia 169.75

Mukana 22 joukkuetta

YLE

Jatka tästä