yle.fi


Olet tässä

Kiira Korpi kolmanneksi kovassa seurassa

julkaistu 24.2.2009 klo 15:00, päivitetty 30.12.2009 klo 12:41
Kiira Korpi.

Kiira Korpi. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Kiira Korpi on sijoittunut kolmanneksi Harbinin talviuniversiadeissa naisten taitoluistelussa. Korpi joutui vapaa-ohjelmassaan helpottamaan muutamia hyppyjä, eivätkä pisteet tällä kertaa riittäneet kolmatta sijaa korkeammalle.

Kärkikolmikosta kukaan ei onnistunut luistelemaan puhdasta vapaaohjelmaa. Korven lisäksi myös japanilaiset Takeda ja Nakano joutuivat helpottamaan ohjelmaansa hyppyjen osalta.

Korpi sai vapaaohjelmastaan pisteet 89,26, mikä tuotti kisan yhteispisteiksi 148,22. Näillä pisteillä Korpi jäi kakkoseksi luistelleesta Takedasta 4,69 pistettä ja voittajasta Nakanosta 6,41 pistettä.

Vapaaohjelmansa Korpi aloitti kolmoislutz-kaksoistulppi -yhdistelmällään, jonka alastulossa hän joutui koskettamaan kädellä jäätä. Tamperelainen joutui helpottamaan kolmoissalchowinsa ja -rittinsä, joista kierrokset jäivät puuttumaan. Pienen notkahduksen jälkeen hän selviytyi kuitenkin toisesta kolmoissalchow -yhdistelmästä sekä kaksoisakselista. Pirueteista hän sai korkeimmat mahdolliset vaikeustasot.

- Eilen (lyhytohjelma) oli superpäivä, mutta tänään ei niinkään. Ohjelmassani tapahtui tyhmiä helpotuksia. Ilmapallot harmittavat, mutta lyhytohjelmasta jäi hyvä mieli. Ja mitali on aina mitali Korpi sanoi tyytyväisenä.

Korpi myönsi, että jaloissa oli havaittavissa pientä väsymystä jo lyhytohjelmakilpailun jälkeen, joka saattoi aiheuttaa notkahduksen vapaaohjelmassa.

- Otin koko kisaviikon treenin kannalta. Harjoittelin kovaa enkä herkistellyt juuri lainkaan. Se saattoi aiheuttaa pieniä kramppeja jaloissa ja väsymyksen ohjelman aikana.

Onnekseen Korpi otti mukaansa näytösohjelmapukunsa, sillä mitalisteilla on edessään vielä loppunäytös. Vaikka Korpi kehui universiadien tunnelmaa upeaksi teki hän havaintoja taitoluistelua seuranneesta kiinalaisyleisöstä.

- Onneksi meitä oli kannustamassa Suomen naisten jääkiekkojoukkue, jotka pitivät ääntä yllä. Kiinalaisyleisö oli nimittäin ihan hiljaa koko kilpailun ajan, Korpi kertoi huvittuneena.

Harbinin kilpailu oli tällä erää Korven kauden viimeinen rutistus. Vaikean alkukauden jälkeen hän suoriutui loppukauden kilpailuista kuitenkin kunnialla. Suomen mestaruus, EM-kisojen viides sija ja mitali talviuniversiadeissa antavat uskoa uuteen kauteen valmistautumisessa. Vaikka syksyllä luistelijatarta vaivannut jalkojen ylirasitustila (lihashermojärjestelmän ylikuormitus) onkin taakse jäänyt ongelma, takaisin huippukuntoon pääseminen vie oman aikansa.

- EM-kisojen jälkeen olemme kuormittaneet treenejäni entisestään. Uskon, että ensi kesänä olen päässyt takaisin omalle tasolleni. Kyllä tämä kausi on koetellut kärsivällisyyttäni, sillä kunto ei palaudu hetkessä.

Minna Parviainen sijoittui kilpailussa sijalle 27 pistein 87,12.

Rockettes jäi hopealle

Muodostelmaluistelujoukkue Rockettes sijoittui toiseksi universiadeissa. Joukkue epäonnistui lyhytohjelmassaan, mutta voitti vapaaohjelman ja keräsi yhteispisteet 202,28. Kokonaiskilpailun voitti Ruotsin Team Surprise pistein 206,48.

- Tänään luistelimme hyvin, lähes puhtaan ohjelman ja olemme siihen tyytyväisiä. Eilen lyhytohjelmassa sen sijaan teimme selkeitä virheitä, joista meitä rokotettiin, joukkueen valmentaja Kaisa Nieminen sanoi.

Lyhytohjelman jälkeen joukkue oli jäljessä voittajaa Team Surpriseä 7,46 pistettä ja vain ihme olisi nostanut suomalaiset lopputuloksissa ykkösiksi. Ruotsalaiset luistelivat kuitenkin hyvän vapaaohjelman, mutta joutuivat tunnustamaan suomalaiset paremmikseen.

Viime kaudella voitosta voittoon luistellut Rockettes ei ole pystynyt vielä yhtä vakuuttaviin suorituksiin tähän mennessä kautta. Viime vuoden maailmanmestarijoukkueen seuraava tavoite on Helsingissä 6.-7.3. luisteltavat SM-kilpailut. Kilpailut ratkaisevat Suomen MM-edustajat huhtikuussa käytäviin MM-kilpailuihin.

- SM-kisoihin lähdemme ilman suurempia muutoksia. Ohjelmassamme on kaikki elementit kohdallaan. Saimme täälläkin paljon hyvää palautetta vapaaohjelmastamme. SM-kilpailuissa meidän täytyy vaan pystyä tekemään kaikki niin hyvin kuin osaamme, Nieminen suunnitteli.

YLE

Jatka tästä