yle.fi


Olet tässä

Laura Lepistö luisteli pronssille Kanadassa

julkaistu 22.11.2009 klo 07:52, päivitetty 16.1.2010 klo 08:41

Laura Lepistö nousi jälleen palkintokorokkeelle. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Laura Lepistö luisteli taitoluistelun Skate Canada GP-kilpailussa hyvän vapaaohjelmansa turvin pronssille. Kisan voitti lyhytohjelman jälkeen johdossa ollut Kanadan Joannie Rochette.

Lepistö oli lyhytohjelman jälkeen kisassa neljäntenä, mutta kärkiluistelijoiden epäonnistumiset ja Lepistön esiintyminen ja hyvä koreografia nostivat hänet mitaleille pistein 158,82.

- Tänään oli ihan hyvää tekemisen meininkiä ja ohjelmassani oli paljon hyvää sisältöä. En ole täysin tyytyväinen, mutta se oli paljon parempi suoritus kuin Naganossa kaksi viikkoa sitten, Lepistö sanoi.

- Pari hyppyä olisin voinut tehdä vähän laadukkaammin, jolla olisi saanut helpohkoja lisäpisteitä ja hopea olisi ollut saavutettavissa. Mutta kyllä kakkostila vapaaohjelmassa ja mitali antoivat mukavasti lisäpotkua jatkokaudelle. Tästä on hyvä jatkaa, Lepistö iloitsi.

Hopealle luisteli USA:n Alissa Czisny, joka kaatui ohjelmassaan kahdesti, mutta onnistui kolmoishypyissä hyvin.

Kisan voittaneen MM-hopeamitalistin Rochetten esitys ei ollut häikäisevä, kuten ei ollut itseasiassa kenenkään kärkiluistelijan. Kanadalainen oli epävarma hyppyjen alastuloissa ja kaksi kolmoishyppyä jäi kaksoishypyiksi. Rochetten voittopisteet olivat 182,90.

YLE - AFP - Suomen Taitoluisteluliitto

Jatka tästä