Maailmanmestarit juhlivat voittoa saunan lauteilla
Mestareiden terveiset Suomeen: Hyvää joulua kaikille!
Kuva: YLE
Tuoreet salibandyn maailmanmestarit juhlivat rauhallisesti kultamitalejaan Tshekin illassa sunnuntaina. YLE Urheilu seurasi lähietäisyydeltä, mitä tunteita kauan kaivattu mestaruus herätti suomalaispelaajissa.
Suomen salibandymaajoukkueen sunnuntainen voitto on yhdeksäs suomalainen joukkuepelin maailmanmestaruus ja vasta kolmas
miehissä. 1995 jääkiekko, 2004 jääpallo ja nyt 2008 salibandy liittyy seuraan, jossa on myös neljä ringettekultaa ja kaksi naisten salibandyn MM-voittoa.
- Se oli sairain peli, mitä olen koskaan pelannut. Peli oli meillä ja peli oli Ruotsillä. Ylös, alas, ylös, alas, mutta en kyllä vaihtaisi mitään pois. Ihan hyvä olo on nyt, maailman parhaaksi salibandypelaajaksi tituleerattu Mika Kohonen kertoi mestareiden saunaillan lomassa.
Suomen parhaimpiin puolustajiin kuuluva Juha Kivilehto uskoi mestaruuden jälkeen, että nälkää salibandymaajoukkueella riittäää myös jatkossa. Vuonna 2010 salibandyn MM-kisat pelataan Helsingissä.
- Paljon on tullut onnitteluja. Kaikki ovat eläneet hengessä mukana ja niin sen pitää ollakin, Kivilehto sanoi.
- Voittaminen on niin kivaa, että sitä haluaa vain lisää ja lisää. On tässä vielä paljon tehtävää, Kivilehto arveli.
Suomen kokenutta kaartia MM-kisoissa edustanut puolustaja Vesa Punkari löysi mestaruushuumassa pienen puutteen. Suuren saavutuksen tehnyt joukkue sai pienen pokaalin...
- Vähän pieni kannu on, yllättävän pieni, olisi vähän odottanut isompaa, Punkari virnisti.
- Huikea suoritus tältä joukkueelta. Tämä on maailman paras joukkue, Punkari päätti.
Päävalmentaja Petteri Nykyn sanoma joukkueelleen oli selvä illan aikana. Mestaruus tuli, vaikka finaalisuoritus ei ollut ihan sitä mitä alunperin kaavailtiin. Joukkue venyi ratkaisevassa paikassa ja Nykyn sanoin: "hyppäsi vähän korkeammalle".
- Kaikille iso kiitos siitä, että olen saanut kuulua näin hienoon ryhmään. Loistavaa tekemistä, sitoutumista, uhrautumista ja joukkueen edun mukaista, Nykky kiitteli omiaan.
Suomen joukkue palaa koti-Suomeen alkuillasta maanantaina.