yle.fi


Olet tässä

Rafael Nadal jää pois Wimbledonista

julkaistu 19.6.2009 klo 21:13, päivitetty 9.1.2010 klo 08:19
Rafael Nadal (Arkistokuva).

Rafael Nadal (Arkistokuva).

Kuva: EPA

Miesten maailmanlistan ykköspelaaja Rafael Nadal ei osallistu maanantaina alkavaan Wimbledonin tennisturnaukseen polvivaivojen takia. Espanjalainen vahvisti asian tiedotustilaisuudessaan perjantaina.

Viime vuonna Wimbledonin loppuottelussa Roger Federerin kukistanut Nadal testasi kuntoaan kahdessa näytösottelussa tällä viikolla, mutta päätti lopulta jäädä pois kauden kolmannesta grand slam -turnauksesta.

- Wimbledonin väliin jättäminen on yksi urani vaikeimmista päätöksistä, mutta se teki päätöksestä helpomman, etten tunne olevani 100-prosenttisessa kunnossa. Minusta ei tunnu siltä, että olen valmis pelaamaan niinkin tärkeässä turnauksessa kuin Wimbledonissa, Nadal perusteli.

- Olen yrittänyt kaikkeni. Yritin kovasti viime viikolla päästä parhaaseen mahdolliseen kuntoon, ja tämä oli viimeinen testini. Pelaaminen ei tuntunut hirveältä, mutta en ollut parhaimmillani, hän totesi hävittyään sveitsiläiselle Stanislas Wawrinkalle.

Nadalin vetäytymisen myötä Wimbledonin ehdottomaksi voittajasuosikiksi nousee sveitsiläinen Federer, joka voitti tänä vuonna uransa ensimmäisen kerran Ranskan avoimet ja nousi samalla tasoihin Pete Samprasin 14 grand Slam -turnausvoiton ennätyksen kanssa.

Edellisen kerran puolustava mestari jäi Wimbledonin miesten kaksinpelissä pois seuraavan vuoden turnauksesta vuonna 2002, kun kroatialainen Goran Ivanisevic jätti legendaarisen ruohokenttäkilpailun pelaamatta.

YLE-Reuters

Jatka tästä