Nieminen: Koskaan ei ole tuntunut yhtä vaikealta
Jarkko Nieminen. (Arkistokuva)
Kuva: EPA
Jarkko Nieminen oli todella pettynyt ja ihmeissään peliesityksestään Wienin ATP-turnauksessa keskiviikkona. Nieminen hävisi Itävallan Daniel Köllererille 1-6, 2-6. Hän kertoo blogissaan, että pelaaminen ei ole koskaan tuntunut yhtä vaikealta kuin Wienissä.
Niemisen mukaan peli tuntui huonolta Wienissä koko ajan harjoitukset mukaanlukien. Ottelussa Suomen ykköspelaaja kertoo lyöneensä palloa mailan kehyksellä enemmän kuin yleensä koko vuoden aikana. Kaksi palloa peräkkäin ei tuntunut osuvan kenttään ja Nieminen sanoo "liikuneensa kuin lehmä".
Ottelun jälkeen Nieminen sai kuitenkin hyviä uutisia. Hän sai kuulla päässeensä suoraan ensi viikon Baselin ATP-turnauksen pääsarjaan. Niemisellä on Baseilsta hyviä muistoja. Hän pelasi siellä finaalissa vuonna 2007.