Jarkko Niemisellä hyvät lähtöasetelmat Taliin
Jarkko Nieminen ei aio antaa suomalaisjunioreiden hyppiä vielä nenällensä.
Kuva: YLE
Yhdeksännen kerran Talissa pelattavan tenniksen haastajaturnauksen ykköseksi sijoitettu Jarkko Nieminen lähtee hakemaan hyvää menestystä maanantaina alkavasta kilpailusta.
- Lähtöasetelmat ovat hyvät, olen pysynyt nyt muutaman viikon terveenä. Parempi olo näkyi Jerseyn peliesityksissäni. Nyt on kiva pelata kotiyleisön edessä, koska se on aina harvinainen mahdollisuus, Nieminen kertoi YLE Urheilulle.
Nieminen on ollut tänä vuonna viisi kuukautta sivussa tositoimista ranneleikkauksen takia.
- Suorituksissani on ollut tänä vuonna epätasaisuutta, koska en pystynyt viiteen kuukauteen pelaamaan, Kyllä sitten kun saa matseja, niin kyllä sen fyysisen puoleni pitäisi kestää, että pystyy pelaamaan monta viikkoa peräkkäin. Se on selvästi ottanut veronsa, kun tuli niin monta ottelua pienessä ajassa, Nieminen totesi.
Alkuviikosta Niemisen jalka meni jumiin Bratislavan turnauksen harjoituksissa.
- Jalka jämähti Bratislavassa aivan jumiin, mutta nyt olen saanut ottaa rauhassa ja olen saanut myös hoitoa siihen. Jalka on nyt lauennut ihan hyvin, se ei tunnu kentällä.
Nieminen kohtaa ensimmäisellä kierroksella Romanian 20-vuotiaan Petru-Aleksandru Luncanun, jonka sijoitus maailmanlistalla on 317.Luncanu pääsi pääsarjaan varamieslistalta.
Laaksonen tulessa heti maanantaina
Villin kortin pääsarjaan saanut 17-vuotias Henri Laaksonen odottaa innolla turnauksen alkua. Laaksonen pääsee Talissa ensimmäisenä suomalaisena tositoimiin, kun hän kohtaa maanantaina villin kortin saaneen venäläisen Jevgeni Kirillovin.
- Tunnelmat ovat tosi hienot turnauksen alla. On kivaa, kun pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä isossa kilpailussa. Oma peli on toiminut, joten lähden turnaukseen luottavaisin mielin, toista kertaa Talin turnauksen pääsarjaan osallistuva Laaksonen sanoi.
Talin turnauksen palkintoarvo on 125 000 dollaria.