Olet tässä

Nieminen laulukuoroon Bratislavassa

julkaistu 18.11.2009 klo 19:41, päivitetty 05.01. klo 08:33
Jarkko Nieminen.

Jarkko Nieminen. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Viidenneksi sijoitetun Jarkko Niemisen tie nousi pystyyn heti tenniksen Bratislavan ATP-haastajaturnauksen ensimmäisellä kierroksella. Maailmanlistalla sijalla 139 oleva Kazakstanin Andrei Golubjev pudotti Niemisen jatkosta erin 1-6, 6-3, 6-2.

Maailmanlistan sijaa 84 hallussaan pitävä Nieminen aloitti ottelun vahvasti pitämällä kolme ensimmäistä syöttöään ja onnistui murtamaan Golubjevin syötön kahdesti. Golubjev onnistui pitämään syöttönsä kerran ja kavensi tilanteeksi 5-1. Nieminen piti kuitenkin vielä kertaalleen oman syöttönsä ja vei ensimmäisen erän 24 minuutissa 6-1.

Toinen erä alkoi selvästi tasaisempana. Kumpikin piti syöttönsä 3-4 -tilanteeseen saakka. Nieminen oli kuitenkin ajoittain vaikeuksissa, hänen syöttäessään kuudennessa pelissä Golubjevilla oli useampi murtopallo, jotka Nieminen vielä selvitti. Golubjev onnistui murrossa kahdeksannessa pelissä ja siirtyi 5-3 -johtoon. Golubjev piti vielä vakuuttavasti oman syöttönsä ja vei toisen erän 6-3.

Kolmas erä alkoi Niemiseltä tahmeasti. Golubjev onnistui erän alkuun toistamiseen syötönmurrossa, ja piti heti perään oman syöttönsä. Nieminen pääsi peliin hetkeksi mukaan, kun hän piti toisen syöttönsä ja kuittasi sen jälkeen syötönmurrolla tilanteeksi 2-2. Golubjev vastasi mursi Niemisen kaksi seuraavaa syöttöä ja piti omansa, ja näin kolmas erä Golubjeville 6-2, ja koko ottelu 2-1.

Golubjev kohtaa toisella kierroksella Slovakian Andrej Martinin, joka on maailmanlistalla sijalla 449. Niemisen urakka päättyi myöhemmin illalla myös nelinpelissä.

Laineelle tappio nelinpelissä

Bratislavan naisten ITF-turnauksen nelinpelissä Emma Laineen ja Englannin Anna Smithin tie nousi pystyyn niin ikään ensimmäisellä kierroksella. Pari Oksania Kalashnikova (GEO) / Valeria Savinhyk (RUS) nappasi katkaisupelin jälkeen niukan voiton 6-2, 4-6, 11-9.

YLE

Jatka tästä