Raittila ja Oravamäki juoksivat maratonmestareiksi
Maija Oravamäki juoksi uransa toisen maratonin Suomen mestaruuden. (Arkistokuva)
Kuva: YLE
Anssi Raittila ja Maija Oravamäki voittivat maratonin Suomen mestaruudet Vantaalla Tikkurilan ympäristöön vedetyllä katuradalla. Etenkin Oravamäki oli naisten kilpailussa omaa luokkaansa.
Maija Oravamäki lähti matkaan erittäin kovaa kiertäen neljästä kierroksesta kolme ensimmäistä noin 40 minuuttiin, mikä enteili jopa 2.40:n alitusta. Voimakas 8 metriä sekunnissa puhaltanut länsituuli kuitenkin kävi voimille ja hidasti selvästi hänen vauhtiaan viimeisellä neljänneksellä.
Oravamäelle Suomen mestaruus oli uran toinen. 32-vuotias Anssi Raittila ei sen sijaan vielä tätä ennen ollut kohonnut kertaakaan mitalikorokkeelle. Raittila repäisi jo ensimmäisellä kierroksella puolen minuutin eron viiden miehen ryhmään, joka puolestaan jätti pääjoukkoa vieläkin enemmän.
Vantaa, Maratonin SM-kilpailut
Miehet
1) Anssi Raittila 2.24.31
2) Jaakko Kero 2.26.02
3) David Kanyari 2.27.06
Naiset
1) Maija Oravamäki 2.44.07
2) Sanna Kullberg 2.50.33
3) Mira Tuominen 2.51.47