Yleisurheilu

Eliittikisojen kokonaisvoitto ratkeaa Lapinlahden finaalissa

päivitetty 24.07.2009 klo 15.50

Minna Nikkanen, Krisztian Pars ja Gloria Asumnu Minna Nikkanen, Krisztian Pars ja Gloria Asumnu. (Arkistokuva)
Kuva: EPA - YLE

Seiväshyppääjä Minna Nikkanen, moukarinheittäjä Krisztian Pars ja pikajuoksija Gloria Asumnu ovat lähimpänä Eliittikisojen kokonaisvoittoa ennen Lapinlahdella lauantaina järjestettävää viimeistä osakilpailua. Lapinlahdella nähdään myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä Eliittikisojen keihäänheittoon osallistuva Tero Pitkämäki.

Nikkanen, Pars ja Asumnu johtavat sarjaa täysin pistein voitettuaan tänä kesänä kolme osakilpailua. Kärkikolmikon takana jaetulla neljännellä sijalla vaanii kuitenkin tukku urheilijoita, joilla on myös mahdollisuus kokonaiskisan voittoon. Se tosin vaatisi kaikkien kolmen jäävän lajissaan lauantaina vähintään toiseksi.

Tero Pitkämäki saa pitkästä aikaa huippuvastuksen kotimaasta, sillä Teemu Wirkkala nappasi keskiviikon Joensuun Eliittikisoissa kotimaisen kärkituloksen Pitkämäeltä 87,23 kantaneella kiskaisulla.

Pars, Nikkanen ja Asumnu joutuvat koville

Parsin, Nikkasen tai Asumnun voitto finaalissa ja kokonaiskilpailussa ei ole suinkaan kirkossa kuulutettu. Viisi urheilijaa vaanii vain pisteen päässä jaetulla neljännellä sijalla. Sijoituspisteiden mennessä tasan, ratkeaa kokonaiskilpailun 30 000 euron pääpalkinnon kohtalo urheilijoiden tekemien tulosten mukaan.

Unkarilaisen Parsin kovimmat haastajat ovat nousukuntoinen Töysän Vedon Olli-Pekka Karjalainen ja valkovenäläinen 22-vuotiaiden hallitseva Euroopan mestari  Juri Shajunou.

Someron Esan Nikkasen suurimmat voiton esteet ovat nuorten EM-pronssimitalisti Vasa IS:n Vanessa Vandy ja 440 ylittänyt yhdysvaltalainen Melinda Owen. Nikkanen hyppäsi kaksi viikkoa sitten Lapuan Eliittikisoissa Suomen ennätyksen 445.

Yhdysvaltalainen Asumnu joutuu naisten 100 metrille tiukoille jamaikalaisen Sheri-Ann Brooksin kanssa. Jamaikalaisen kauden paras 11,16 on vain sadasosan hitaampi kuin Asumnulla. Pellon Ponnen Sari Keskitalo yrittää parantaa kauden kotimaista kärkiaikaa 11,65.

Myös naiskorkeushyppääjät taistelevat kokonaiskilpailun voitosta

Naisten korkeushypyssä ovat mukana jaetulla neljännellä tilalla olevat virolainen Anna Iljustsenko ja yhdysvaltalainen Deirdre Mullen. Jollakulla heistäkin voi olla mahdollisuus kokonaiskilpailun voittoon, jos kukaan kärkikolmikosta ei voita lajiaan Lapinlahdella. Ruoveden Pirkkojen Hanna Grobler yrittää nostaa naisten korkeuden Suomen ennätystä 192:sta.  

Naisten 800 metrillä suomalaisia kirittää kokonaispisteissä jaetulla neljännellä sijalla oleva valkovenäläinen Natalia Kareiva.

Pitkämäki heittää kesän ensimmäisen Eliittikisansa

Nurmon Urheilijain Pitkämäki saa vastaansa 22-vuotiaiden tuoreen Euroopan mestarin, Lehtimäen Jyskeen Ari Mannion ja Joensuun Eliittikisoissa räväyttäneen Pielaveden Sammon Antti Ruuskasen. Pitkämäki heittää Lapinlahdella kesän ensimmäisen Eliittikisansa.

Manniolla on pienet mahdollisuudet  jopa Eliittikisasarjan kokonaisvoittoon. Se tosin vaatii finaalikisan voittoa sekä kokonaiskilpailun kärkikolmikon jäämistä Lapinlahdella vähintään toiseksi. Mukana on yhteensä seitsemän sellaista suomalaista keihäsmiestä, jotka ovat ylittäneet urallaan 80 metriä.   

Keskisalo ennätysjahdissa

Joensuun Katajan Keskisalo yrittää rikkoa harvoin juostulla miesten 2000 metrillä Vesa Siivosen nimissä olevan 20 vuotta vanhan Suomen ennätyksen 5.00,51. Keskisalon ennätys on 5.07,45. Kirittäjinä toimivat muiden muassa kenialaiset, Turun Urheiluliitoa edustava Lewis Korir sekä  Remmy Limo.

Evilällä kovat vastustajat

Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä tavoittelee miesten pituushypyssä kesän toista Eliittikisojen osakilpailuvoittoaan sekä parannusta kauden kotimaiseen kärkitulokseen 803. Lujan vastuksen tarjoavat Joensuun Eliittikisoissa voittanut eteläkorealainen  Kim Deok-Hyung sekä jo Atlantan olympiakisoissa 1996 Carl Lewisin jälkeen toiseksi hypännyt jamaikalainen James Beckford. Oman lusikkansa soppaan heittää myös tuore nuorten EM-pronssimitalisti, Lohtajan Veikkojen Mikko Kivinen.

MM-kisojen B-raja tähtäimessä monellakin urheilijalla

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Osku Torro kurkottaa miesten korkeushypyssä kohti Berliinin B-rajaa 228. Torro on Suomen vuositilastossa Oskari Frösenin jälkeen toisena tuloksella 225.
 
Turun Urheiluliiton Juha Sonckilla on  miesten 110 metrin aitajuoksussa mahdollisuudet alittaa Berliinin B-raja 13,62. Noormarkun Nopsan Matti Välimäen mielessä on kauden kotimaisen kärkiajan 46,83 parantaminen.  

Naisten kiekonheiton tähti on 67,37 heittänyt yhdysvaltalainen Becky Breisch. Kauden kotimaiseksi kärkitulokseksi 56,82 heittänyt  Pälkäneen Luja-Lukon Tanja Komulainen yrittää rikkoa Berliinin B-rajan 58,50.

YLE

Kommentit

Ei kommentteja

Ajankohtaisia urheiluaiheita