IAAF: Semenyan sukupuolen testaus edelleen kesken
Caster Semenya on joutunut melkoiseen myllytykseen sen jälkeen, kun hänen sukupuolensa kyseenalaistettiin. (Arkistokuva)
Kuva: YLE
Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ilmoitti keskiviikkona, että etelä-afrikkalaisen juoksijan Caster Semenyan sukupuolen testaaminen on edelleen kesken. Aiemmin oli kerrottu, että testitulokset olisivat valmiit, mutta niiden läpikäymiseen menisi aikaa.
IAAF:n odotettiin tiedottavan testien tuloksista perjantaina, ja viikonloppuna kokoontuvan hallituksen oli tämän määrä käsitellä asiaa. Vielä syyskuussa IAAF tiedotti, että testien tulokset ovat valmiit, mutta niiden läpikäymiseen menisi aikaa.
- IAAF ei kommentoi Semenyan jutun lääketieteellistä puolta. Urheilijan lääketieteellinen testaaminen on edelleen kesken. Caster Semenyan tapauksesta ei keskustella IAAF:n hallituksen tulevassa kokouksessa. Tapausta ei toistaiseksi kommentoida enempää, IAAF sanoi tiedotteessaan.
18-vuotias Semenya voitti naisten 800 metrin mestaruuden Berliinin MM-kisoissa elokuussa, mutta hänen sukupuolensa kyseenalaistettiin. IAAF oli vaatinut hänen testaamistaan jo ennen MM-kisoja. Etelä-Afrikan yleisurheiluliiton puheenjohtaja joutui eroamaan tapauksesta nousseen kohun takia.