Ikämies kiri MM-kultaa Dohassa
Bernard Lagat
Kuva: EPA
Kuusi vuotta sitten Budapestissa kenialainen Bernard Lagat, 35, voitti 3000 metrillä ensimmäisen suurkilpailuiden kultamitalinsa. Dohassa jo ikämiessarjaan siirtynyt Lagat voitti saman matkan uudelleen Yhdysvaltain kansalaisena.
Etiopialainen puolustava mestari Tariku Bekele lähti pitkään kiriin kolme kierrosta ennen maalia. Lagat oli ainoa, joka kykeni häntä seuraamaan. Viimeisen kierroksen alussa Lagat teki uuden rytminvaihdoksen ja karkasi.
FC Barcelonaa edustava espanjalainen Sergio Sánchez nousi kirikierroksella toiseksi ja Japanissa asuva kenialainen Sammy Mutahi kolmanneksi. Bekele saapui kisaparrassaan pää painuksissa vasta neljäntenä maaliin.
Lagatin voittoaika oli 7.37,97. Viimeisen kilometrin hän lensi 2.25,6. Kenialainen maailmantilaston ykkönen Augustine Choge hiipi maaliin viimeistäedellisenä.