yle.fi


Tekstikoko:  A A A
Olet tässä

Wirkkala kiskaisi toisellaan finaaliin

julkaistu 30.07. klo 11:38, päivitetty 02.08. klo 06:56
Teemu Wirkkala.

Teemu Wirkkala heitti ensimmäisen karsintaryhmän pisimmän kaaren.

Kuva: YLE

Teemu Wirkkala selvitti tiensä keihäänheiton loppukilpailuun. Wirkkala kiskaisi aamupäivän karsintaryhmän ensimmäisenä miehenä yli karsintarajan 81,00, kun hänen toinen heittonsa kantoi 83,57. Hallitseva mestari Norjan Andreas Thorkildsen sen sijaan ei onnistunut karsintarajaa ylittämään.

Ainoana suomalaisena ensimmäisssä karsintaryhmässä heittänyt Teemu Wirkkala avasi karsintakilpailunsa 76,89 kantaneella heitolla. Toinen heitto sen sijaan onnistui Wirkkalalta mainiosti. Keihäs kaartoi maahan 83,57 metrin kohdalla, ja paikka loppukilpailussa oli varma.

- Ensimmäinen oli vähän uninen heitto, ajatus vähän karkaili. Toiseen skarppasin enemmän ja se lähti hyvään asentoon, Wirkkala kertoi karsintakilpailustaan.

- Täytyy vaan yrittää pitää virettä yllä, ettei se huomenna sitten lässähdä, Wirkkala pohti finaaliin keskittymistä.

Wirkkalan lisäksi ainoastaan Saksan Matthias de Zordo pystyi ylittämään karsintarajan. De Zordo kiskaisi viimeisellä yrityksellään 82,34.

Hallitseva Euroopan mestari, Norjan Andreas Thorkildsen joutui yllättävän kovan paikan eteen, sillä mies astui kaksi ensimmäistä heittoaan yli. Kolmannella Thorkildsen heitti vaisuhkosti 78,82, ja joutuu jännittämään finaalipaikkansa kohtaloa.

Myös Latvian Ainars Kovals, Tshekin Vitezlav Vesely ja Venäjän Sergei Makarov joutuvat vielä jännittämään toisen karsintaryhmän heittämistä.

Toisessa ryhmässä heittävät suomalaisista Harri Haatainen ja Tero Pitkämäki. Toinen ryhmä aloittaa klo 13.

Keihäänheiton karsinta, A-ryhmän tulokset

Teemu Wirkkala FIN 83,57
Matthias De Zordo GER 82,34
---------------------------------
Ainars Kovals LAT 79,32
Andreas Thorkildsen NOR 78,82
Roman Avramenko UKR 78,11
Vitezslav Vesely CZE 77,76
Sergei Makarov RUS 76,69
Csongor Oltean HUN 76,53
Gabriel Wallin SWE 76,12
Jakub Vadlejch CZE 76,04
Ioannis Smalios GRE 71,57

YLE Urheilu

Jatka tästä