Ralli |

Lappi vei täyden potin SM-rallissa

Esapekka Lappi jatkaa vakuuttavassa vauhdissa rallin SM-sarjassa. Lappi juhli voittoa lauantaina Kouvolan osakilpailussa.

Esapekka Lappi kuvassa
Esapekka Lappi vauhdissa Kouvolan teillä. Kuva: Lehtikuva

Esapekka Lappi hallitsee rallin SM-sarjaa. Lappi oli ykkönen Kouvolan osakilpailussa ja vankisti näin SM-sarjan kokonaisjohtoaan. Lappi kukisti 12,5 sekunnilla toiseksi kaasutelleen Juha Salon. Jussi Tiippana kurvaili kolmanneksi.

Lappi jyrää tasaisen varmasti kohti nelivetoisten Suomen mestaruutta.

- Ei tullut virheitä kisan aikana. Vähän oli pari isompaa liippiä matkan varrella, muttei mitään ojaanajamista tai vastaavaa. Oikein tyytyväinen täytyy olla, vaikkei nyt vielä mistään mestaruudesta kannata puhuakaan, myhäili Lappi.

Salo taipui kovassa taistelussa kakkoseksi.

- Olihan voitto tänään ehkä lähellä, mutta kaikkemme tehtiin. Toinen lenkki tuli meiltä aika virheettömästi, Esapekka tuli vain kovempaa, ei voinut mitään. Kyllä me kaikkemme yritettiin, ja olen omaan ajooni kyllä tyytyväinen. Tulin sen minkä vain ikinä pystyin, Salo sanoi.

Kaksivetoisten puolella parhaassa vauhdissa oli Joonas Lindroos, joka jätti Jaro Kinnusen 17,1 sekunnin erolla kakkoseksi. Ville Hautamäki porhalsi kolmanneksi. Lindroos on ylivoimaisessa johdossa SM-kokonaistilanteessa.

- Ei tätä nyt ihan liian helpoksi kisaksi voi sanoa, mutta oikeastaan vain parilla pätkällä piti vähän rypistää. Pari vikaa pätkää jo vähän kiertelin kiviä ja helläilin, mutta kiva oli ajaa, ja hyvältähän tämä nyt maistuu. Makee päivä oli ja tosi makeat tiet. Merikarvialla saattaa olla jo mahdollisuus mestaruus varmistaa, siihenhän tässä on pyritty, eikä sitä enempää voi toivoakaan, Lindroos kommentoi.

KOUVOLAN SM-RALLI

SM1-luokka (nelivetoiset)

1. Esapekka Lappi        45.47,7
2. Juha Salo                 +  12,5
3. Jussi Tiippana            +  44,2
4. Ari Vihavainen            +  56,6
5. Riku Tahko                +1.45,1
6. Kari Ali-Rantala          +2.21,8

Kaksivetoiset (SM2 + SM3)

1. Joonas Lindroos    (SM2)  48.18,6
2. Jaro Kinnunen      (SM2)  +  17,1
3. Ville Hautamäki    (SM2)  +  20,3
4. Andreas Amberg     (SM3)  +  29,5
5. Jussi Vainionpää   (SM2)  +  44,4

SM-TILANTEET

SM1 (nelivetoiset)

1. Esapekka Lappi           121,00
2. Juha Salo                 99,00
3. Mikko Pajunen             52,50
4. Riku Tahko                50,50
5. Ari Vihavainen            48,00
6. Jussi Tiippana            23,00

SM2 + SM3 (kaksivetoiset)

1. Joonas Lindroos  (SM3)   136,65
2. Ville Hautamäki  (SM2)    99,45
3. Andreas Amberg   (SM3)    97,17
4. Jaro Kinnunen    (SM2)    92,86
5. Kalle Pinomäki   (SM2)    74,39
6. Jussi Vainionpää (SM2)    67,03

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä