”Lapua oli tänään parempi”
Vierasjoukkue Jyväskylän Kirittärien leirissä ei tappion jälkeen sorruttu selittelyyn, vaan tosiasiat myönnettiin suoraselkäisesti.
Jyväskylän Kirittärillä oli mahdollisuus napata mestaruus sunnuntaina, kun se matkasi neljänteen otteluun Lapualle 2-1-johtoasemassa. Jyväskyläläiset jäivät kuitenkin jo avausjaksolla pahasti kotijoukkueen jalkoihin.
- Lapua oli tänään parempi. He tulivat niillä asioilla, joista olimme puhuneet ennen peliä. Uskoimme, että he lähtevät hyökkäämään muuallakin kuin ajolähdössä. He saivat kuitenkin hyviä lyöntejä ja muutama juoksu tuli meidän virheistämme, Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen sanoi Yle Urheilun haastattelussa.
- Olimme huonompia ensimmäisellä jaksolla, mutta toisella jaksolla saimme pelistä otetta.
Elina Mäki oli pelinjohtajan kanssa samoilla linjoilla.
- Tänään me olimme huonoja, siitä se kiikasti. Ongelmia oli sekä ulkona että sisällä, kärkietenijä kertoi.
- Toinen jakso jäi vähästä kiinni, mutta tuon verran me olimme tänään huonompia.
Mäen mielestä jyväskyläläiset eivät kuitenkaan tulleet otteluun huonolla asenteella.
- Tunnelma ei tulomatkalla tai ennen peliä ollut mitenkään takki auki, mutta nämä on vaan tällaisia pelejä, että kaikkea voi sattua.
Tappio-ottelun trendi oli kuitenkin nouseva, ja se lupaa Viljasen mukaan hyvää viimeiseen finaaliin.
- Nyt nollaamme tämän tappion, ja lähdemme rauhassa valmistautumaan viimeiseen finaaliin. Nämä ovat hienoja otteluita, eli menemme nauttimaan, laikkamies tunnelmoi.
Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo
Jymyjusseille arvokas voitto
Seinäjoen Jymyjussit olivat lopulta supervuoron verran Kankaanpäätä parempi ja nappasi kaksi sarjapistettä 2-1 (8-5, 3-5, 2-1) -lukemin Porissa pelatussa ottelussa.
Pori jatkoi vahvaa kevätkauttaan
Porin Pesäkarhut jatkaa naisten Superpesiksessä puhtaalla pelillä. Lauantaina se nappasi jo neljännen puhtaan voittonsa, tällä kertaa Turku-Pesiksen kustannuksella 2-0 (2-1, 10-1).
Keskustele: Onko pesäpallosta vielä kansallispeliksi?
Superpesiskausi alkoi toukokuun puolivälissä, mutta kiekkohuuman kaltaista intoa ei peli harrastajaporukoiden ulkopuolella herätä. Osassa kouluista kansallispeliämme pelataan vielä, mutta sekin on hiipumaan päin. Vieläkö pesäpallo voisi innostaa?
Superpesiksesessä dramaattinen torstai - Joensuulla ja Jyväskylällä epäonnea
Juho Määttälä ja Lauri Kivinen loukkaantuivat torstain kierroksella.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
Pattijoki murjoi Kouvolan
Antti Korhonen ja Marko Pelkonen loistivat Raahen vierasvoitossa Kouvolasta miesten Superpesiksen torstain kierroksella.
Superpesiksessä historian havinaa - Kankaanpäässä ensimmäinen naistuomari
Historiallinen ottelu on Kankaanpää - Alajärvi. Kati Rantala toivoo muidenkin saavan päätöksestä lisämotivaatiota.
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Kuvagalleria: Miesten Superpesis rantautui sateiseen Helsinkiin
Sotkamon Jymy kukisti Hyvinkään Tahkon 1-0 (1-1, 3-2) keskiviikkona Helsingin Töölössä pelatussa miesten Superpesiksen ottelussa.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.