Latvia löi Italian - Koripallonaisten EM-urakka liikkeelle keskiviikkona
Suomen korisnaiset aloittavat EM-urakkansa keskiviikon kotiottelulla Luxemburgia vastaan. Karsintalohkon E:n joukkueista Latvia ja Italia ottivat varaslähdön karsintarupeamaan.
Latvialaiset antoivat näytteen korinalusvoimastaan vieden kohtaamisen 71-52 (29-31).
Latvia karkasi voittoon päätösneljänneksellä, jonka se voitti 26-10. Kotijoukkueen loppukiri oli melkoinen, sillä Latvia oli ottelussa pahimmillaan 11 pisteen tappioasemassa.
Ratkaisevan irtioton käynnistäjänä toimi 21-vuotias Ieva Krastina, jonka onnistuneet kolmoset nostivat ensin tilanteeksi 52-48 ja hetkeä myöhemmin 57-48.
Latvialaisten ase oli myös väkivahva ilmahallinta, jonka myötä ottelun levypallot kirjattiin kotijoukkueelle peräti 46-26. Peräti kolmelle latvialaispelaajalle merkittiin kymmenen levyrin saalis.
Suomen ja Luxemburgin välinen ottelu käynnistyy keskiviikkona Tikkurilassa klo 19. Lohkon viides joukkue Kreikka ei pelaa avauskierroksella, vaan odottelee Suomea saapuvaksi Maroussiin lauantaina 16.6.
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
Slovenian ”suomalaisjoukkueelle” jälleen hopeaa – Salin heitti 14 pistettä
Sasu Salinin, Teemu Rannikon ja Emir Sulejmanovićin Olimpija Ljubljana päätyi Slovenian koripalloliigassa hopealle.
KTP-luotsi jatkanee ensi kaudella
Maanantaiaamuna KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen hymyilee jo hieman. Hopeamitali koripallosta maistuu jo vähän paremmalta kuin perjantaina. Hänen mukaansa jatko KTP:n päävalmentajana ensi kaudella on lähestulkoon varmaa.
Saksan mestari Tiina Sten: ”Meillä on paras maajoukkue aikoihin”
Saksan koripallomestaruuden TSV Wasserburgissa voittanut Tiina Sten liittyi Suomen naisten maajoukkueen vahvuuteen Espanjan leirillä.
Knicks ei kyennyt murtamaan "helvetillistä puolustusta"
Indiana Pacersin puolustuspeli koitui New York Knicksin kohtaloksi. Carmelo Anthony sai tästä huolimatta kasaan 39 pistettä.
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".
KTP-Basket taipui hopealle - "Punainen oli parempi"
KTP-Basket sai taipua korisliigan finaaleissa hopealle. Päävalmentaja Sami Toiviainen onnitteli rehdisti Bisonsia mestaruudesta.
Mestarivalmentaja kehui Bisonsin puolustusta ja henkistä vahvuutta
Loimaan Bisonsin korisliigan mestaruuteen luotsannut Greg Gibson kiitteli joukkueensa puolustuspeliä ja henkistä vahvuutta.
Muurinen viihtyi Loimaan hurmoksessa - "Pitkä kausi, uskomattomat finaalit"
Loimaa Bisonsin korisliigan mestarijoukkueessa taistellut Kimmo Muurinen nautti täysin siemauksin kauden huipennuksesta.
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Larry Pounds: KTP:n puolustettava kovaa
KTP-legenda Larry Pounds matkaa Loimaalle seuraamaan KTP-Basketin ja Loimaa Bisonsin välistä ratkaisevaa Korisliigan loppuottelua. Pounds on saanut kiitosta KTP:lta joukkueelle antamastaan tuesta.
