Latvialaista NBA-peluria uhkaa vankilatuomio
Latvialaista koripalloilija Andris Biedrinsiä epäillään veronkierrosta. Pahimmillaan häntä uhkaa vankilatuomio.
Latvian valtionsyyttäjä on avannut rikostutkinnan koripalloilija Andris Biedrinsiä vastaan. NBA-liigassa Golden State Warriorsissa pelaavaa 26-vuotiasta sentteriä epäillään verokierrosta.
Syyttäjän tiedottaja Aiga Senbergan mukaan Biedrinsin ohella tapauksessa epäiltynä on kaksi muutakin henkilöä. Heidän nimiään ei kerrottu.
Senberga kertoi uutistoimisto AP:lle, että mikäli Biedrins todetaan syylliseksi, voi hän saada 70 000 dollarin suuruiset sakot tai jopa viiden vuoden vankeustuomion.
Biedrins teki vuonna 2008 Warriorsin kanssa kuusivuotisen sopimuksen, joka takaa hänelle yhdeksän miljoonan dollarin vuositulot.
Tuoreimmat aiheesta: NBA
LeBron James ratkaisi hyytävän trillerin summerin soidessa
Indiana laittoi hallitsevan mestarin todella ahtaalle. Indianan 23-vuotiaasta Paul Georgesta oli jo tulla ottelun sankari.
Oklahoman tornado järkytti - NBA-supertähti lahjoitti miljoonan
Kevin Durant järkyttyi Oklahomaan iskeneen tornadon tekemistä tuhoista. Durant on vakuuttunut, että kaupunki nousee nopeasti jaloilleen.
Jatkoajalla voittanut San Antonio hukkasi 13 pisteen johtonsa
Memphis Grizzlies kiri komeasti tasoihin neljännellä neljänneksellä, mutta joutui taipumaan jatkoajalla.
Los Angeles Clippers etsii uutta valmentajaa
Los Angeles Clippers ei halunnut solmia uutta sopimusta divisioonavoittoon seuran johdattaneen Vinny Del Negron kanssa.
Knicks ei kyennyt murtamaan "helvetillistä puolustusta"
Indiana Pacersin puolustuspeli koitui New York Knicksin kohtaloksi. Carmelo Anthony sai tästä huolimatta kasaan 39 pistettä.
San Antonio Spurs porskutti komeasti jatkoon
San Antonio Spurs voitti Golden State Warriorsin 94-82 ja eteni NBA:n läntisen konferenssin finaaleihin.
New York Knicksille tärkeä voitto: ”Selkä seinää vasten”
New York Knicks voitti Indiana Pacersin 85-75. Indiana johtaa otteluparia voitoin 3-2.
Miami Heat nousi takaa voittoon ja eteni jatkoon
Hallitseva NBA:n mestari pudotti Chicago Bullsin jatkosta 94–91-voitolla.
NBA: Pacers tukahdutti jälleen Knicksin
Hyvä puolustus oli jälleen isossa roolissa, kun Indiana Pacers kaatoi New York Knicksin 93–82-luvuin NBA:n pudotuspeleissä.
NBA: Memphis raapi dramaattisen jatkoaikavoiton
Grizzlies pakotti Oklahoma City Thunderin tasoihin varsinaisella peliajalla. Marc Gasol johti Memphisin voiton päähän konferenssifinaalista.
