Laukka: Kirjoittamattomat säännöt
Pyöräilyssä kuten muissakin lajeissa on paljon sääntöjä. Kilpailuissa tuomarit valvovat pyöräilijöiden ja heidän huoltojoukkojensa toimintaa autoista ja moottoripyöristä käsin. Itse asiassa sääntöjä pyöräilyssä on paljon. Niin paljon, etteivät pyöräilijät usein edes tiedä niitä kaikkia.
Vakavista rikkomuksista rangaistuksena on kilpailusta poistaminen tai aikasakko. Pienestä mokasta selviää rahalla. Kun joukkueiden hotellille toimitetaan viralliset tulokset yleensä iltaruuan aikaan, viimeiseltä sivulta voi lukea päivän etapin aikana langetetut rangaistukset.
Mikäli pyöräilijä vaikkapa tyhjentää kilpailun aikana virtsarakkoaan paikassa, jossa yleisö voi nähdä toimituksen, hän saa sadan Sveitsin frangin sakot. Ne pidätetään suoraan joukkueen palkintorahoista. Koko ympäriajon sakkosaldo on yleensä muutaman tonnin luokkaa joukkuetta kohden.
Ammattipyöräilyssä on myös kirjoittamattomia sääntöjä. Ne ovat pyöräilijöiden keskenään jo vuosia sitten kehittämiä käyttäytymismalleja. Niiden tarkoitus on tehdä työnteosta mielekkäämpää. Tässäpä muutamia esimerkkejä niistä.
"Älä kaada tahallaan vastustajaasi."
Olisi erittäin helppoa kaataa toinen pyöräilijä siten, etteivät tuomarit näkisi sitä. Sanomattakin on selvää, että mikäli kilpailuissa kaadettaisiin toisia aina tilaisuuden sen salliessa lajista tulisi romuralli ilman suojuksia. Sitä kukaan ei halua.
"Anna kilpakumppanin tervehtiä perhettänsä."
Suurissa ympäriajoissa on tapana, että mikäli kisareitti kulkee pyöräilijän kotiseudun halki, hän saa tehdä pienen irtioton ja pysähtyä sitten hetkeksi tervehtimään rauhassa sukulaisiaan. Tämä sääntö ei ole käytössä etappien lopussa.
"Epäonniselle suodaan mahdollisuus nousta takaisin pääjoukkoon."
Kilpailuissa pääjoukon perässä ajelee kaksi huoltoautoa jokaisesta joukkueesta. Reilut 40 auton letka. Mikäli pyöräilijä on jäänyt jälkeen teknisen ongelman tai kolarin takia, muidenkin joukkueiden huoltoautot pyrkivät ajamaan siten, että hän hyötyisi mahdollisimman paljon autojen peesistä. Myös tuomarit katsovat tätä sääntöjen mukaan jyrkästi kiellettyä toimintaa läpi sormien.
Kirjoittamattomien sääntöjen listasta tulee helposti pitkä, joten tarkistellaan hieman perusteellisemmin niistä tunnetuinta.
"Jos keltapaita (kilpailun johdossa oleva pyöräilijä) kaatuu tai kärsii välinerikon, muut odottavat tai eivät ainakaan kiihdytä vauhtia."
Tätä jaloeleistä käyttäytymissääntöä noudatetaan yhä edelleen varsin yleisesti. Mitä lähempänä etappimaalia ollaan, sitä epätodennäköisempää on, että muut jäävät odottelemaan.
Eilisen etapin viimeisen nousun viime kilometreillä kilpailua vielä tuolloin johtanut Andy Schleck oli juuri tehnyt rajun irtiottoyrityksen saaden pienen eron takaa-ajajiin nähden. Tuolloin hänen pyöränsä ketjut tippuivat, ja hän joutui pysähtymään. Kilpailussa toisella sijalla ollut Alberto Contador ei jäänyt odottelemaan tai edes hidastanut vauhtiaan. Hän kiihdytti, ja muut seurasivat. Schleck pääsi pian takaisin pyörän selkään, mutta viimeisen pitkän alamäen aikana hän ei onnistunut saavuttamaan Contadoria, joka ajoi kuin viimeistä päivää. Maalin Schleck saapui 39 sekunttia Contadoria myöhemmin. Johtajan keltainen paita puettiin Contadorin ylle. Schleck ei ollut tyytyväinen.
Monien mielestä Contador ei eilen noudattanut yhtä lajin tärkeimmistä kirjoittamattomista säännöistä. Olen samaa mieltä. Hän kuitenkin nousi kilpailun johtoon, vaikka Schleckin kunto on hieman parempi. Voidaan sanoa, että Contador on ajanut taktisesti hyvin. Erityisen herrasmiesmäisesti hän tosin ei ole kylläkään toiminut, mutta Contador on mies joka haluaa voittaa. Ei ole niin väliä, kuinka voitto saavutetaan.
Tänään ja ylihuomenna ajetaan kovat etapit. Contadorilla on vain kahdeksan sekunnin johto Schleckiin nähden. Luvassa on kahden kunnoltaan hyvin tasaväkisen pyöräilijän kamppailu voitosta. Se on ammattipyöräilyä parhaimmillaan, vaikka kaikkia lajin sääntöjä ei ehkä tullakaan noudattamaan.

Kommentoi aihetta
(12 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
bikewike
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuliko eroa nyt sitten sekunti? Hui. Toivottavasti riittää mömmöjen avulla jaksua loppuun asti. Ja ohi vaikka harmain. No mut joo, kyllähän sitä herrasmies oikeasti pitäisi olla.
Klaus Savela
Ilmoita asiattomasta kommentistaKiitos!
Mister Laukalle kirjoittamattomista säännöistä.
Tämä parantaa lajia positiivisesti ja oikeasti seuraavia ymmärtämään, kuinka hieno laji on kyseessä.
Mister Laukalta löytyisi tietämystä ja neuvoja kirjaksi asti, koska Suomessa ei ole pyöräilykirjojen muodossa, edes harjoituspintaa raapaistu kunnolla...
ps. 100-200km ajaa helposti päivittäin, muttei 8-16 töissäkäyvä.
Ammattilaiset eivät käy "työssä" Ammattilaisten palkkatyö on ajaminen. Vrt. NHL ja NBA ja j.n.e eivät käy muissa töissä.
Donatello
Ilmoita asiattomasta kommentistaLoistavaa settiä taas Lauakalta. Näitä on kiva lukea. Tänään kovin etappi, toivon et Andy ottaa keltaisen paidan takaisin itselleen.
Pahviaivo
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa sitten se tärkein kirjoittamaton sääntö:
"kukaan ei ilmianna toista vaikka illat pumpattaisiin mitä mömmöjä tahansa kroppaan."
Ei kai kukaan ole enää niin naiivi, että pitää tuota lajia puhtaana. Laji suojelee douppareita sisältä päin, kyllä laji itse tietää kuka käyttää ja kuka ei (tosin sen näkee tuloslistaltakin). Laji on sen verran suurta bisnestä, että ei kai kukaan halua syöttävää kättä puraista.
Boonen
Ilmoita asiattomasta kommentistaShleck vaihtoi vaihdetta todella typerästi ja siksi ketjut tippuivat. Oma moka.
Make
Ilmoita asiattomasta kommentistaPyöräily on välineurheilua. Ammattipyöräilijät ovat pyörän päällä liikkuvia mainostauluja. jotka mainostavat mm. omaa pyörämerkkiään. Jos on tullut valittua huonolaatuinen pyörä, niin miksi muiden kilpailijoiden tulisi kärsiä siitä? Keltapaidan odottaminen on historiallista havinaa, mikä saa poistuakin kirjoittamattomista säännöistä. Jos ei pyörä pelaa tai mies ei osaa sitä nopeasti korjata, niin ei voi voittaa. Valitettavaa Andy.
Sohvaperuna
Ilmoita asiattomasta kommentistaKun Chavanel ajoi keltaisessa paidassa ja koki rengasrikon, miksi häntä ei jääty odottamaan? Ei syntynyt minkäänlaista mediakohua. Siksikö, että hän ei kuulu "tähtiin"?
Operaatio Puerto
Ilmoita asiattomasta kommentistaHerrasmiessäännön rikkomisen lisäksi Contador vielä valehteli maalissa, ettei tiennyt Schleckin välineongelmista kuin vasta liian myöhään. Tyyppi ajoi radiopuhelinnappi korvassa pysähtymään joutuneen kilpakumppanin ohi ja huomatessaan tilanteen kiihdytti vauhtia. Todennäköisesti korviin oli tullut omalta tallilta viesti, että anna palaa kun toinen on pulassa. Olihan siinä vielä 10 minuuttia ylämäkeä jäljellä pysähtyä odottamaan, kuten etiketti määrää. Toivottavasti oikeus voittaa.
Kalle
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä on se raja, missä välinerikko tai muu sellainen määritetään. Tässähän oli selkeä vaihtovirhe, Sleck jatkoi samalla pyörällä ilman mitään huoltotoimenpidettä maaliin asti, kun oli saanut itse ketjut paikoilleen. Oliko väline rikki vai ajajan virhe?
letour
Ilmoita asiattomasta kommentistaMinusta Vinokurov jäi odottamaan.
Contador varmasti näki mitä tapahtu, koska tuli takaa.
Mielenkiintoista on nähdä, mitä tapahtuu, kun Contadorilta puhkeaa kumi tms. Contadorilla on kovia apuajajia mm. Navarro, Andyn velihän joutui keskeyttämään kaaduttuaan