Tennis |

Laureus-palkinnon napannut Djokovic tähtää voittoon Roland Garrosilla

Vuoden urheilijan Laureus-palkinnon napannut tennistähti Novak Djokovic aikoo taistella tälläkin kaudella jokaisen grand slam -turnauksen ykkössijasta. Hän haaveilee erityisesti voitosta Ranskan avoimissa.

Novak Djokovic (Arkistokuva). Kuva: EPA

Maailman ykköspelaaja Djokovic oli vuonna 2011 omaa luokkaansa miesten tenniskiertueella. Meriittilistalle kertyi muun muassa voitot Australian avoimissa, Wimbledonissa ja US Openissa. Hän jatkoi hyviä esityksiään voittamalla tämän vuoden ensimmäisen grand slam -turnauksen Australian avoimet.

- Minun on pysyttävä optimistisena, uskottava omiin kykyihini ja siihen, että pystyn voittamaan kaikilla alustoilla, serbialainen Djokovic totesi.

- Olen todistanut useita kertoja, että pystyn todella olemaan yksi kandidaateista, jolla on mahdollisuus voittaa grand slam millä tahansa alustalla. Minun on jatkettava samalla tavalla. Roland Garros on turnaus, jonka haluan voittaa tänä vuonna.

Vuoden joukkueena Lontoossa palkittiin Barcelona, joka voitti viime vuonna muun muassa jalkapallon Espanjan liigamestaruuden ja Mestarien liigan.

Vuoden naisurheilijana palkittiin kenialaisjuoksija Vivian Cheruiyot, joka voitti 5 000 ja 10 000 metrin maailmanmestaruudet Daegussa.

Vuoden comebackista palkittiin pohjoisirlantilainen golfari Darren Clarke, joka juhli voittoa British Openissa. Vuoden läpimurron teki Clarken 22-vuotias maanmies Rory McIlroy, joka golfasi voittoon US Openissa.

Lähteet:
YLE Urheilu - AP

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tennis

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä