Lavezzi siirtyy Napolista PSG:n riveihin
Argentiinalaishyökkääjä Ezequiel Lavezzi on PSG:n tuorein pelaajahankinta. Sopimus on neljän vuoden mittainen.
Argentiinalainen jalkapalloilija Ezequiel Lavezzi siirtyy Napolista Paris Saint-Germainin riveihin neljän vuoden sopimuksella. Ranskalaisseura vahvisti asian maanantaina.
Siirtosummaa ei julkistettu, mutta lehtitietojen mukaan PSG maksaa Lavezzista noin 30 miljoonaa euroa. Seura on pulittanut enemmän vain Javier Pastoresta ja Nicolas Anelkasta.
Lavezzi, 27, aloitti uransa Estudiantes de La Platan riveissä. Ennen vuoden 2007 siirtoaan Napoliin hän ehti edustaa myös San Lorenzoa.
Lavezzi on esiintynyt Argentiinan maajoukkueessa yhteensä 19 kertaa.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Milan heräsi henkiin viideksi minuutiksi - säilytti paikan Mestarien liigassa
Fiorentina oli 85 minuuttia menossa sarjakolmoseksi. Milan runnoi väkisin voiton Sienasta.
Porto otti 27. Portugalin mestaruutensa
Pacos Ferreira kaatui päätöskierroksella selvin lukemin. Jackson Martinez ja Lucho Gonzalez osuivat mestarille.
Tottenhamin kausi päättyi jälleen pettymykseen - "Tätä on vaikea hyväksyä"
Gareth Balen upea maali saattoi olla walesiläistähden jäähyväiset seuralle. Manageri Villas-Boas oli synkkänä sarjan viidennestä sijasta.
JIPPO avasi pistetilin vieraissa: "Enemmänkin oli otettavissa"
JIPPO lähti jalkapallon Ykkösen vierasotteluun FC Viikinkejä vastaan kolme 0-1-tappiota allaan. Vuosaaresta taskuun jäi piste 1-1-tuloksella.
Hawthornsilla nähtiin kymmenen maalia - Ferguson lähti eläkkeelle tasurilla
Manchester United näytti jo purjehtivan selvään voittoon. Romelu Lukakun hattutemppu toi West Bromwichin tasoihin.
Torres sinetöi Chelsean kolmossijan - Balen maalikaan ei auttanut Tottenhamia
Spurs jäi jälleen kerran Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle. Arsenalin Laurent Koscielny johdatti joukkueensa neljänneksi
Yeovil Town nousi historiallisesti Mestaruussarjaan
Joukkue pelaa ensi kaudella ensimmäisen kerran toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kymmenen vuotta sitten Yeovil oli konferenssijoukkue.
Rooney ei pääse Fergusonin päätösotteluun
Siirtopyynnön tehnyt hyökkääjä ei ole kokoonpanossa West Bromwichia vastaan. Pelaajan vaimo odottaa perheen toista lasta.
Sarjanousija hankki vahvistuksen Hyypiän Leverkusenista
Hertha Berlin on tehnyt sopimuksen japanilaisen Hajime Hosogain kanssa.
Newcastle-omistaja lupaa henkilökunnalle miljoonan Arsenal-voitosta
Valioliigan keskikastissa käydään putoajajoukkueiden selviämisen jälkeen taistelua palkintorahoista. Sijojen 10. ja 16. välillä on eroa lähes viisi miljoonaa puntaa.

Kommentoi aihetta
(7 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaVarmaan ihan kiva olisi, jos Ranskan liigasta tulisi yksi tai kaksi joukkuetta, jotka pärjäisivät Mestareiden Liigassa (vaikka sitten sheikkien avulla), ettei tämä Eurooppalainen jalkapalloilu olisi vain Barcan, Realin, Bayernin, Italian tai Englannin suurseurojen taistoa.
deco
Ilmoita asiattomasta kommentistaniinpä!
Monissa sarjoissaa sitäpaitsi on ne "pari suurta", jotka pelaavat joka kausi mestaruudesta. Eri liigoissa taso vikan ja ekan välillä sitten puolestaan vahtelee...
AP
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn tuo sheikkien rahoilla pelaaminen parempi kuin velaksi pelaaminen kuten Espanjassa (sitten muita maita huudetaan maksamaan velkoja, eikä miljonääri-pelaajat edes maksa käytännössä ollenkaan veroja).
Sami
Ilmoita asiattomasta kommentistaAP: kanssa ehdottomasti samaa mieltä.
urpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaHarmi Napolille, Lavezzi oli joukkueen paras pelaaja sitten Maradonan. Onneksi meni kuitenkin Pariisiin, eikä mihinkään Anziin. Miehen perässä oli käytännössä lähes kaikki suuret seurat Euroopassa, mutta onhan tuo suunta ollut jo jonkin aikaa ennen virallistamista selvä.
Eiköhän vaakakupissa painanut myös, että Napolissa huonosti viihtynyt tyttöystävä Yanina Screpante sai samalla mallisopimuksen Pariisiin.
urpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaPSG on ensi kaudella kovalla ryhmällä liikkeelle, mutta ucl-arvonnoissa vasta neloskorissa. Kaikki muiden korien maat haluaisivat varmasti välttää Pariisin reissun.
Esimerkiksi seuraavanlainen alkulohko olisi mahdollinen: Barca, ManC, Juventus, PSG.
OttoXD
Ilmoita asiattomasta kommentistaLoistava juttu PSG:lle, nyt saattaa tulla menestystä jopa Mestarien Liigassa. Lavezzi perässä olivat käytännössä kaikka Euroopan parhaista seuroista. Napolin kannalta harmi, Ezequiel oli heidän paras pelaajansa.