Kaikkiallahan ne pari sisintä rataa ovat pikajuoksuissa, siis kaksi- ja nelisatasilla epämieluisat, mutta täällä ne olivat poikkeuksellisen eriarvoistavat ja urheilijoille suorastaan vaaralliset.

Lehtimäki puolusti kisojen järjestämistä jatkossakin myös olympiavuonna. Argumentteja senkin puolesta voidaan tietysti esittää, mutta urheilullisen eli tasollisen puolen lisäksi on myös huomioitava taloudelliset realiteetit: nythän liitto tiettävästi lähti soitellen sotaan, ilman tappiotakuita, suomalaisten urheiluhulluuteen eli tässä tapauksessa arvostelukyvyttömyyteen luottaen ja nk. pataan on tiettävästi tulossa. Sillä taas tulee olemaan omat seurauksensa joiden perusteella sitä kaivattua menestystä ei jatkossakaan liene kovin realistista odottaa.

Suomen menestys jatkui samalla kaavalla johon viime kisoissa on totuttu. Odotuksetkaan eivät olleet kovin korkealla ja siitäkin jäätiin yhden pronssin ja yhden kuuden sijan saavutuksella.

Hupaisaa on se, että kisajärjestäjät ilmoittivat kisojen kokonaiskarsojamääräksi 165532, josta iltakilpailuissa 105124.(ke 22063, to 22825,pe 19473, la 21104 ja su 19659) Aamukilpailujen osaksi jää siis 57408 eli keskimäärin 14352. Jokainen joka seurasi kisoja tv:stä voi todeta, että aamukilpailujen ilmoitettu katsojamäärä on suuresti liioiteltu. Mukaan on ilmeisesti laskettu kaikien myytyjen kokopäivälippujen lukumäärä vaikka vain osa lipun ostaneista oli aamupäiväkilpailuja seuraamassa. Muuten ei saada seuraavia lukuja: keskiviikko 17353, torstai 12999, perjantai 13748 ja lauantai 13308. Olisi kiva tietää katsojamäärän sijasta kuinka monta lippua kisoihin myytiin. Pihlakoski näytti jo ilmoittavan, että kisoista tulee noin miljoona euroa tappiota.

Huippu-urheilujohtajaa voisi sanoa tavalliseksi urheilujohtajaksi tämän kisan jälkeen. Lähinnä huvittaa ja säälittää koko johtaja tässä tapauksessa. Jotenkin jää semmoinen käsitys. että näille johtajille on oma ego tärkeämpi kuin huippu-urheilu.

On se nyt vaan ihme, että sama johto jatkaa vuodesta toiseen, vaikka alaspäin mennään kiihtyvällä vauhdilla. Nyt viimeinen sija Euroopassa, surkeaa! Ja kotikisoissa.... Puhutaan uusista strategioista, puppua. Tuolla jengillä (Pihlakoski, Mäkelä, Keppainen, jne.) ei homma parane. Nyt taas menetämme vuosia, jos jotain ei tehdä. Olympilaisita tulee nolla mitalia ja nolla pistesijaa. Eikö sitten jo herätä, Haloo!

Tero Pitkämäen tekniikka on täysin pihalla. Seiväshyppääjä Nikkasen tekniikka on katastrofitilassa kuten lähes aina. Sandra Eriksson ei osaa ylittää esteitä, vaan jää joka esteellä sipsuttelun takia metritolkulla, puhumattkaan nyt vesiesteessä uimisesta.

Mikseivät valmentajat osaa korjata näitä aivan alkeellisia vikoja?

Suomalainen yleisurheiluvalmennus on kehnoa. Urheilijat eivät kehity mihinkään 18-19 -vuotiaasta eteenpäin vaan polkevat vuosikaudet paikoillaan. Näin on käymässä myös nykyisille lupauksille, esim. ne suurimmat lupaukset eli Anna Hämäläinen ja Ella Räsänen ovat taantuneet viime vuodesta, kumpikin on 18-vuotias!

Kisoista toiseen media "asiantuntijoineen" arvioi väärin suomalaisurheilijoiden mahdollisuudet ja kertoo sitten pettymystään purkaen, etteivät suomalaisurheilijat yltäneet tasolleen.

Todellisuudessa suomalaisurheilijoiden taso on se, joka kisoissa mitataan. Se on kisojen tarkoitus. Urheilija on juuri niin hyvä kuin kisasuoritus osoittaa.

Epäonnistuja ja sillä oman tasonta osoittava on kyseinen nk. urheiluasiantuntija.

Vaikkakin tilanne taitaa olla se, että markkinoinnillisista syistä halutaan farssiksi asti ylläpitää epärealistisia odotuksia suomalaisurheilijoiden menestysmahdollisuuksista. Pyritään suuriin tunteisiin, katsojalukuihin ja kassavirtoihin.

Ammattimaisuus erityisesti nuorten lahjakkuuksien kehittämisessä aikuisten tasolle on eittämättä olennaisen tärkeää. Toivotaan että HuMu ja liiton uusi strategia onnistuvat saamaan aikaan muutoksia valtataistelusta huolimatta, rahat olisi tärkeä saada mahdollisimman tehokkaasti huippuyksilöiden ja heidän valmentajiensa käyttöön.

Saattaisi olla myös aika aloittaa keskustelu mentaalisen valmennuksen kehittämisestä; jos näin suuri osa urheilijoista jää kauden tasostaan tärkeimmässä paikassa, se kuvastaa erityisesti kypärän pitävyyttä.

Ja kisat olivat kaiken kaikkiaan hyvätasoiset ja poistivat mielestäni suuremmat kysymykset kisojen mielekkyydestä olympialaisten alla. Erityisesti kenttälajien kohdalla mahtavia suorituksia, olympialaisia odotellessa..

Urheilijat tekeivät parhaansa, mutta liikaa tuli epäonnistumisia. Ikävältä tuntui Tommi Evilän ja hänen valmentajaisänsä kokema karvas pettymys Tommin heikoista hypyistä. Miksi Suomalainen urheilija ei saa itsestään irti parastaan arvokisoissa, nykyisin ? Sitä kysymystä tullaan varmaan puimaan millimetrin tarkasti. Valmennusjärjestelmä ei tuota huippuja enää juuri ollenkaan, jotain todella radikaalia tulee tehdä. Huipun tuntumassa oleveille urheilijoille on tavalla tai toisella taattava " jokapäiväinen leipä ", jotta harjoitella voi ilman huolta, perheen ja omasta elannosta. Jääkiekolla on ansionsa ja menestyksensä, niiden lisäksi laji on kaapannut nuoret pois yksilölajeista, tuntuu pahalta !