Lehtimäki: Keskisalolle toiveissa hidasvauhtinen finaali
Mika Lehtimäen mukaan Jukka Keskisalo ei ole välttämättä ainoa suomalainen pitkän matkan juoksija, joka hankkii jatkopaikan perjantaina.
Yle Urheilun asiantuntijan Mika Lehtimäen mukaan Jukka Keskisalolla on hyvät menestymismahdollisuudet myön estefinaalissa, kunhan vauhti on suomalaiselle sopiva. Hienosti sujunut alkuerä osoitti sen.
- Jukka teki sen, mitä tuollaisessa erässä piti tehdä. Jukan tämänhetkiset paukut eivät vielä paljastuneet siinä. Erän vauhti sopi hänelle ja Jukka on kirikamppailussa kyllä lyömättömän kova. Nyt toivotaan vaan, että finaaliin osuu hyvä juoksu, Lehtimäki kommentoi.
- Kyllä tietysti toiveissa olisi hidasvauhtinen juoksu, jossa vasta lopussa aletaan ratkoa asioita. Sitten tietysti, jos kenialaiset lyövät kahdeksan minuutin vauhdin päälle, niin ei Jukan tämän hetken kunto riitä siihen.
Söderbergin hermot ja Sandellsin mahdollisuudet
Perjantaiaamun toisen suomalaisen, David Söderbergin suoritus moukarikarsinnassa jäi vaisuksi. Tuloksena yksi kesän heikoimmista kisoista ja karsiutuminen.
- En osaa lähteä sanomaan Davidin kunnosta mitään. Jos kesän kaksi heikointa kisaa osuvat EM- ja olympiakarsintoihin, niin täytyy alkaa kysyä jännityksenhallinan perään. Tämä on kuitenkin kahdeksas arvokisa hänelle, joten hän ei ole mikään noviisi näissä ympyröissä, Lehtimäki totesi.
Perjantai-iltana tulessa on vielä yksi suomalainen, kun Niclas Sandells kamppailee 1 500 metrin alkuerissä. Lehtimäen mukaan välieräpaikka on suomalaisen haarukassa.
- Minusta se on erittäin realistinen. Siellä ei juosta mitään 3.30:n aikoja. Siellä juostaan Niclakselle hyvin realistista vauhtia. Tarvittaessa hän pystyy vaikka Suomen ennätyksen juoksemaan, jos erä muodostuu kovavauhtiseksi. Tärkeintä on vain huolehtia, että on kuuden parhaan joukossa.
Miesten 1 500 metrin alkuerät juostaan kello 22.05 alkaen.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Manta
Ilmoita asiattomasta kommentistavalitettavasti Söderbergin tulos oli ennalta odotetun kaltainen, kyllä tuli O-P Karjalaista ikävä.... Toivotaan Niclakselle hyvää juoksua tänä iltana ja Jukalle tsemppiä finaaliin!
Huoh
Ilmoita asiattomasta kommentistaEivätköhän ne ulkomaan juoksijat yhteistuumin optimoi Jukalle sopivan vauhdin. Joohan?
Taas se kuultiin ja nähtiin.
Ilmoita asiattomasta kommentistaMika Lehtimäen ja urheiluselostajien vuodatus O,P mahdollisuuksista
moukari karsinnoissa.Kunnia Söderdergin suoritukselle,karsinnat on Suomessa tehty ja pitäs näiden herrojen se tietää ja lopettaa tollaiset puheet.
Muuten asiantuntevaa kommentointia ja selostusta mutta lopettakaa jos ja jos.
Korvista tursuu jo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMika Lehtimäki näännyttää kuulijat loputtomilla tulostiedoillaan. Hänellä voi olla hyvä ellei suorastaan erinomainen numeromuisti, mutta liika on liikaa!
hups
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen saamaa mieltä. Kuka jaksaa muistaa jotain tuloksia. Hyvä kun pysyy mukana meneillään olevassa kisassa. Kai tuo on jotain itsensä tyydyttämistä ja hiukan viisasteluakin. Tähän samaan syyllistyvät kaikki toimittajat.
Muuten toinen ärsyttävä piirre on toimittajien hirveä huutaminen. Onneksi on äänensäätö ja paussinappula.