Lehtinen: Pikkutyttö pettyi karkkikaupassa
Yleisurheilun EM-kisojen naisten vitosella keskeyttänyt Johanna Lehtinen hakee onnistumista lauantain 1 500 metrin alkuerissä.
Johanna Lehtisen ensimmäinen startti yleisurheilun EM-kisoissa päättyi keskeytykseen 5 000 metrillä. Lauantaina Lehtinen hakee uutta suuntaa kisoilleen 1 500 metrin alkuerissä.
- Vitosella nainen oli vähän kuin pikkutyttö, joka lähti karkkikauppaan tikkari mielessään. Sitten kun hän ei sitä saanut, niin tyttö otti itkupotkuraivarit. Ja päätti hypätä radan sivuun, Lehtinen kuvaili värikkäästi keskeytykseen katkennutta avausmatkaansa.
- Tästä kaikesta sisuuntuneena raivarit loppuvat ja siirrytään oikeaan tekemiseen. Ei haaveilla mitään turhia, mutta teen sen minkä osaan, Lehtinen suunnitteli lauantaita.
Vitosen kilpailussa toinen tuhat metriä juostiin Lehtisen kannalta todella kovaa vauhtia.
- Sehän varmaan kävi minun turmiokseni. Kolmannella tonnilla vauhtini alkoi pahasti hyytyä, Lehtinen kertasi tapahtumia.
- Keskeytys jäi harmittamaan, koska kyllä siellä muutkin alkoivat hyytyä. Minun olisi pitänyt juosta maaliin saakka, olen ollut jälkeenpäin vihainen itselleni.
- Täytyy yrittää kääntää menneet positiiviseksi energiaksi. Eihän kuntoni ole mihinkään hävinnyt, tässä on kesää vielä jäljellä. Eteenpäin on mentävä, Lehtinen painotti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.