Lontoo Purjehdus |

Lehtinen/Bask tekemässä satumaista olympiatarinaa

Olympiapronssia himoitsevat Lauri Lehtinen ja Kalle Bask purjehtivat 49er-luokan perjantain kolmessa lähdössä mainiot sijat 1, 3 ja 11.

Lauri Lehtinen ja Kalle Bask kuvassa
01:24
Lauri Lehtinen ja Kalle Bask onnistuivat perjantaina.

Päivän ensimmäinen lähtö sujui Lehtinen-Baskilta suotuisten tuulten siivittämänä.

Suomalaiskaksikko pääsi startista luovimaan kolmossijalta, joka kohentui nopeasti kärkitilaan, josta Lehtinen-Bask ei luopunut missään vaiheessa.

Sinivalkoisten pahimmat uhkaajat epäonnistuivat 9. lähdössä, joka sopi Lehtinen-Baskille.

Perjantaina kakkoslähtö alkoi huonoimmalla mahdollisella tavalla. Startin vihoviimeiseltä tilalta Lehtinen/Bask otti kuitenkin yhdeksän venekuntaa kiinni ja sinniteli 11:nneksi. Suomalaisten harmiksi kolme kärkikilpailijaa onnistui hyvin ollen viiden parhaan joukossa.

Perjantai päättyi lähes unelmatavalla suomalaisille, sillä maittavan kolmossijan höysteeksi mitalinsyrjässä ollut brittipari Stevie Morrison/Ben Rhodes romahti 11. lähdössä vasta 20:nneksi. Näin ollen Lehtinen-Bask nousi kolmanneksi.

- Meille tämän hetken sijoitus ei ole mikään yllätys. Vielä on jaossa 100 pistettä, joten lähtö kerralla on edettävä eteenpäin, Kalle Bask muistutti.

Avauspäivänä Lehtinen-Bask oli vielä luokkansa pohjamutaa jääden toiseksi ja kolmanneksi viimeiseksi. Kilpailun kuluessa sisukkaan kaksikon purjehdustaidot eivät ole jääneet keneltäkään huomaamatta.

49er, TILANNE 11/15 LÄHTÖÄ:

1. Iain Jensen/Nathan Outteridge AUS  42
2. Peter Burling/Blair Tuke  NZL  51
3. Lauri Lehtinen/Kalle Bask FIN  66
    (19-18-4-11-6-8-2-2-1-11-3)
4. Stevie Morrison/Ben Rhodes  GBR  74

Lauantaina 49er-luokassa on välipäivä. Sunnuntaina ja maanantaina purjehditaan kaksi lähtöä, keskiviikkona on vuorossa mitalilähtö

Kommentoi aihetta

(13 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Positiivari

Ilmoita asiattomasta kommentista

Upeaa, että voittivat lähdön, Nyt ei muuta kuin samaan malliin niin saadaan mahdollisesti mitali. Sitten päästään jossittelemaan sitä ensimmäisen päivän epäonnea välinerikosta viimeisellä kääntömerkillä missä oltiin aivan kärjessä. Vähentäkää ainakin 15 sijapistettä niin näette mistä on kyse.



Jepjep

Ilmoita asiattomasta kommentista

Poikien sijoitus nousee tuosta kun huonoinpia lähtöjä tiputetaan pois. Nyt laskennassa on mukana 10 lähtöä 11:sta, mutta lopputuloksissa pudotetaan pois vielä yksi (tai kaksi jos muistan väärin) huonointa sijoitusta. Eli pojilta lähtee 18 pinnaa pois ja kilpakumppaneilta lähtee oletattavasti vähemmän. Mutta kisa on vielä kesken. Puhjehtimatta on vielä neljä lähtöä ja mitalistartti, josta saa tuplapisteet. Eli pisteistä on jaettu vasta vajaa 2/3...





Herätys YLE

Ilmoita asiattomasta kommentista

Etukäteen tiedettiin, että niistä harvoista suomalaisista mitalitoivoista suurin osa löytyy purjehduksen parista. Eli tämä orastava menestys tuskin tulee suurena yllätyksenä. Mutta missä on tv-näkyvyys? Ei, YLE näyttää trampoliinihyppelyä, koskenlaksua ja naisten kolmiloikan karsintaa. Yrittäkää nyt.


niimpä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa olen ihmetellyt minäkin, että miksi ei yle näytä purjehdusta juuri koskaan vaikka siellä on suomalaisia. Jalkapalloa, koripalloa yms, kyllä näkyy vähän väliä molemmilla kanavilla


artisan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yle Fem näyttää purjehduslähetykset. Myös sulkapallo, käsipallo, ratsatus ym

näkyy siellä. Laita televisio kanava viitoselle, niin näkyy. Navigare necesse est


joku

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voisiko joku "nero" kertoa, miten mitalilähtö eroaa tavallisesta lähdöstä?


nero

Ilmoita asiattomasta kommentista

viimeisessä eli ns. mitalilähdössä jaossa tuplapisteet. ykköselle 2 pistettä, kakkoselle 4 pistettä, jne. Tällä tavalla viimeisen lähdön painoarvo nousee koko sarjassa. Tiukassa kärkitilanteessa se ikäänkuin ratkaisee mitalien kohtalon...


jj

Ilmoita asiattomasta kommentista

Aina nämä ylisanat pilaamassa Ylen urheilun juttuja. Suomalaispari, joka on kolmannella sijalla, kilpailun vielä jatkuessa, on kuulemma tekemässä "satumaista" olympiatarinaa.

No, vaikka voittaisivatkin, miten monta mummoa kertovat lapsilleen kymmenen vuoden päästä tästä voitosta?

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä