Lehtisen venekunta makealla voitolla puolivälieriin
Silja Lehtisen kipparoima Suomen match race- venekunta otti perussarjan päätöskamppailussa voiton ja sinetöi puolivälieräpaikan.
Alkukierroksen viimeinen ottelu Ranskaa vastaan ei ollut vedenjakaja Suomelle.
Valmennuspäällikkö Esko Rechardtin laskelmien mukaan Lehtisen venekunta olisi yltänyt kahdeksan joukkoon eli puolivälieriin, vaikka se olisi kokenut tappion Ranskalle.
Silja Lehtisen, Silja Kanervan ja Mikaela Wulffin venekunta hallitsi Ranska-koitosta alusta loppuun, ja johtoasema pysyi tasaisesti noin seitsemässä sekunnissa.
- Tänään oli hyvä päivä ja startti. Vauhtia piisasi mukavasti, iloitsi Lehtinen.
Suomi sijoittui alkusarjassa viidenneksi ja saa puolivälierissä vastaansa tutun USA:n.
Yhdysvaltojen venekolmikko on suomalaisten harjoituskumppani, jonka kanssa Lehtisen venekunta on treenannut yhdessä reilut kaksi vuotta.
MM-finaalissa Suomi kaatoi USA:n kolmikon, mutta olympiavesillä jenkit olivat sen sijaan parempia. - Olisi ollut mukava kohdata heidät vasta finaalissa. Kaikki on täällä kuitenkin voitettava, tuumi Lehtinen.

Kommentoi aihetta
(8 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Purjehtija
Ilmoita asiattomasta kommentista"Suomi sijoittui jaetulle viidennelle sijalle yhdessä Ranskan kanssa voittoprosentilla 54,5"
Tämä on harhaan johtavaa, koska tasapisteissä sijoitukset ratkaistaan keskinäisten matsien perusteella. Suomi on viides, jos Iso-Britannia häviää viimeisen lähtönsä, muuten kuudes.
hsk
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuleeko seuraavaksi vastaan USA?
ISO P
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos luin tulostaulukkoa oikein, niin Lehtisen tiimi saa vastaansa USAn. Maailmanmestaruuskisojen finaalin juuri USAta vastaan Suomi voitti puhtaasti 3-0, mutta olympiakisojen alkuerässä USA oli hiuksen hienosti edellä. Mielestäni Espanja olisi ollut puolivälierässä USAta helpompi vastustaja Suomelle.
tuuma
Ilmoita asiattomasta kommentistaJenkit näyttäisi tulevan vastaan, ja se on ihan voitettavissa oleva venekunta. Hyvin menee, vene kulkee ja mitaleista taistellaan!
taktikoija
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlis kannattanut hävitä taktisesti, sulkapalloilijoiden tapaan :)
mk
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko se nyt sitten kerrasta poikki? Eli jos puolivälierissä häviää vastustajalleen, kisa on ohi?
hsk
Ilmoita asiattomasta kommentistaThe best eight crews progress to the knockout stage, where crews race each other in a series of races. Each series is won by the first crew to reach three points.
masa
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikös se ole paras viidestä? Eli kolmella voitolla pääsee aina eteenpäin.