Lehtola ei halua jättää omaa kädenjälkeään
Tasavallan presidenttinä maaliskuun alussa aloittavan Sauli Niinistön saappaisiin Palloliiton johdossa hyppää reilun puolen vuoden ajaksi varapuheenjohtaja Markku Lehtola, joka aikoo jatkaa työtä edeltäjänsä linjoilla.
- Oikeastaan haluan, ettei varsinaista kädenjälkeä jää, vaan toiminta jatkuu entisellä hyvällä tasolla ja mitään suuria muutoksia ei tapahdu. Meillä on vahvistettu strategia ja toimintasuunnitelma. Sen mukaisesti edetään, ja minun tarkoitukseni on valvoa sitä, ettei mitään dramaattista tapahdu, Lehtola kertoo YLE Urheilulle.
Uusi puheenjohtaja valitaan 13.-14. lokakuuta Helsingissä järjestettävässä liittokokouksessa. Piirien puheenjohtajat ovat valinneet työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella valintaprosessia. Lehtola itse ei halua vielä ottaa kantaa mahdolliseen ehdokkuuteensa.
- En ole edes varma, haluanko puheenjohtajaksi. Haluan tehdä tämän jakson puheenjohtajana nyt niin hyvin kuin mahdollista ja sitä kautta olla mukana vakauttamassa liiton toimintaa. Vilpittömästi toivon sitä, että Palloliitolle valitaan lokakuussa paras mahdollinen puheenjohtaja, kuka se sitten onkaan, hän korostaa.
Liiton sisällä keskustellaan hallintomallin uudistamisesta, mikä on Lehtolan mukaan merkittävä asia. Hän arvioi, että uudistuksen suuntaan otetaan ensimmäisiä askeleita ennen syksyn liittokokousta.
- Niitä varmasti ehditään ja pystytään valmistelemaan tässä tämän kevään aikana ja saada niihin liittovaltuuston kannanotot ja sitä kautta saada ne viedyksi liittokokoukselle siten, että niillä on mahdollisuus mennä läpi. Varmasti uudistuksia ainakin jossakin määrin tulee, sanoo Lehtola.
- Tietynasteinen keventäminen eli liian pieniä asioita käsitellään liittohallituksessa, ehkä liittovaltuustossakin. Tältä osin tällainen tarkempi työnjako on varmasti tarpeen, jotta liittohallitus voi keskittyä oikeisiin asioihin. Sitten se pitää varmistaa, että kaikissa elimissä on riittävä ammattitaito.
Liiton talous on saatu viime vuosien aikana vakautettua. Se luo Lehtolan mukaan hyvät edellytykset tuleville toimenpiteille.
Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga
Lundström vieraana Yle Puheen jalkapallokierroksella
Palloliiton kilpailujohtaja Peter Lundström vierailee sunnuntai-iltana Yle Puheen jalkapallokierroksella. Hän vastaa myös yleisön lähettämiin kysymyksiin.
Haka-vahti perää itseluottamusta
Loukkaantumisen jäljiltä pitkästä aikaa pelikentille palannut Saku Pesonen uskoo, että Hakan peli vapautuu, kun joukkue voittaa yhden ottelun.
Honka todellinen painajainen KuPSille
Tim Väyrysen kauden avausosuma takasi Hongalle voiton fyysisessä taistelussa.
Alisuorittanut VPS ryhdistäytyi HJK:n kustannuksella
Steven Morrisseyn maali riitti VPS:lle yllätysvoittoon kotiottelussa mestari-HJK:ta vastaan. Helsinkiläisten viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Mika Ojalalla loistoilta Turussa
FC Interin Mika Ojala teki kaksi maalia ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä, kun turkulaisjoukkue peittosi kotiottelussaan Hakan 4-1.
JJK jäi tasapeliin, Gruborovicsin maalitehtailu jatkuu
JJK ei ole koskaan kyennyt voittamaan FF Jaroa kotonaan, ja tälläkin kertaa pisteet jaettiin. Kotijoukkueen Tamas Gruborovics viimeisteli jo kauden seitsemännen osumansa Veikkausliigassa.
FC Lahti ja MYPA eivät saaneet selvää toisistaan
Ville Iiskola oli MYPAn maalilla ottelun hahmo torjunnoillaan. Kotijoukkue FC Lahden Tommi Karilla saattaa olla edessä pitkä huili.
VPS yllätti HJK:n, FC Honka piristymässä Veikkausliigassa
HJK:n voittoputki katkesi Vaasassa, joten Mika Ojalan tahdittama FC Inter nousi paremman maalieronsa turvin Veikkausliigan kärkeen. Nihkeästi kauden aloittanut FC Honka saalisti puolestaan toisen peräkkäisen kotivoittonsa.
MYPA-luotsi: Monet ovat odottaneet romahdustamme
MYPA:n alkukausi on sujunut yli odotusten. Päävalmentaja Toni Korkeakunnas myöntää, ettei hän itsekään osannut aavistella alkukauden menestystä.
Inter valmis palaamaan voittojen tielle
FC Inter kohtaa torstain kierroksella FC Hakan. Vieraiden kokoonpano näyttää etukäteen repaleiselta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.