MM-jääkiekko 2012 |

Leijonakapteeni: Jotain asioita ei tehty oikein

Leijonien kivenkova johtaja Mikko Koivu otti raskaasti MM-kisojen nelostilan. Kaikesta aisti ja näki, että Suomen johtotähden mieli oli synkkä sunnuntaina.

Mikko Koivu painii Tshekin pelaajan kanssa.
Kuva: Lehtikuva

Koivu ei halunnut lähteä yhtään selittelylinjalle. Leijonat sai turnauksesta mitä sille kuului - nelostilan.

- Ei ollut sitä mitä haimme. Urheilussa saa kuitenkin aina sitä mitä ansaitsee. Nyt olimme neljännellä sijalla.

Suomen vuoristoratamainen kisaesitys kieli siitä, että kaikki Leijonien osa-alueet eivät toimineet odotetusti. Vähäsanainen kapteeni ei lähtenyt julkisesti ruotimaan mitään.

- Jotain jäi pelistämme uupumaan ja jotain asioita ei olla tehty oikein. Tästä pitää ottaa oppia jatkoon. Meillä oli koossa nyt se runko, joka tulee olemaan tulevina vuosinakin.

Maalivahtipeli, jonka piti olla Suomen vahvuus, petti muun muassa kahdessa viimeisessä kamppailussa. Ykkösvahdiksi kaavailtu Kari Lehtonen suli jo aiemmin.

Maalinteko oli kotikisoissa aivan liikaa Koivun kentän varassa. Bratislavan tehovitja Janne Pesonen-Jarkko Immonen-Mikael Granlund petti pahoin odotusarvot.

Tshekki-pelistä Koivulla ei ollut mitään erityistä sanottavaa.

- Yksittäiset pelit ovat tällaisia, playoff-kiekkoa paras yhdestä. Yhdessä pelissä voi aina sattua mitä tahansa, pyöritteli Koivu, jonka uskomaton arvokisojen mitaliputki katkesi.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä