Suomi harjoitteli keskiviikkona seuraavilla ketjuilla. Jani Tuppurainen ja Tuomas Kiiskinen ovat näillä näkymin kokoonpanosta sivussa perjantaina Valko-Venäjää vastaan.

Valtteri Filppula – Mikko Koivu – Jussi Jokinen

Kaikki NHL-miehet samaan ketjuun. Kolmikko tuntee toisensa jo juniorivuosilta saakka. Ketjun jokainen lenkki on erittäin tunnollinen pelaamaan kahteen suuntaan. Myös jalkanopeus riittää, etenkin Filppulalla. Ykkösketju pystyy väsyttämään vastustajaa pitkillä kulmapeleillä.

Herää kuitenkin kysymys, kuka tekee maalit. Todennäköisesti vetäjän rooli lankeaa Jokiselle, jolla on kolmikon paras laukaus etenkin suoraan syötöstä. Mikko Koivu pystyy iskemään myös maaleja, mutta käyttää vetoaan harvemmin. Filppulalla laukaus on oikeastaan ainoa selkeä heikkous.

Ketju suorastaan huutaa Tuomo Ruudun kaltaista pelaajaa, joka tuo santapaperia. Tämä kolmikko pystyy erittäin pelinopeaan hyökkäämiseen, mutta löytyykö likaisten maalien tekijää? Koivu siihen pystyy, mutta tällöin laitureiden pitää ottaa varmistavampaa roolia, jotta puolustusvalmius säilyy hyvänä.

Tätä kolmikkoa on syytä seurata erittäin tarkkaan turnauksen alkuvaiheessa, sillä viime kädessä tämä kolmikko määrittelee pitkälti sen, mihin Suomen eväät riittävät. Filppulaa ja Koivua tuskin kovin nopeasti erotetaan toisistaan, mutta Jokinen on siirrettävissä muihin ketjuihin, jos tulosta ei ala syntyä.

On hyvin mahdollista, että ykkösketjussa pelaa kisojen edetessä joku likaisen työn raataja Filppulan ja Koivun rinnalla. Tuomo Ruutu -efektin ketjuun pystyvät tuomaan ainakin Leo Komarov ja Jesse Joensuu. Jos karheutta tarvitaan, karheus ykkösketjuun myös kaivetaan.

Mikael Granlund – Jarkko Immonen – Janne Pesonen

Bratislavan kultaisen kevään superketju, jonka asema on käytännössä kiveen hakattu. Kun kakkosketjussa on käynyt kevään harjoitusotteluissa muita yrittäjiä, homma ei ole toiminut. Vielä se ei tältäkään kolmikolta ole onnistunut saumattomasti, mutta nämä kolme veijaria tukevat toistensa vahvuuksia ja heikkouksia selittämättömän hyvin.

Ketjun kaikilla kolmella lenkillä on alla vaikea kausi, mutta yhdessä he ovat kokeneet parhaat hetkensä viimeisen reilun vuoden aikana. Granlund on ketjun moottori. Käsittämätön pelisilmä avaa Immoselle ja Pesoselle paikkoja. Immonen on parhaimmillaan kylmä viimeistelijä, ja sitä häneltä tarvitaan.

Kaikki lähtee tietyllä tapaa Immosesta, jonka voi väittää olevan tärkein yksittäinen pelaaja Jukka Jalosen valmennuskaudella. Immoseen Jalonen luottaa hyökkääjistään kaikista eniten. Leijonien avauspelaamisessa sentterin rooli on valtavan tärkeä, ja Immonen toimii kaukalossa tismalleen siten, kuin Jalonen haluaa. Immonen on pelitapaesimerkki numero yksi hyökkääjistä.

Viime kevään jälkeen tältä ketjulta odotetaan ihmeitä perjantaista lähtien. Kun muistaa, millainen kausi kolmikolla on takana, odotukset voivat olla ylimitoitettuja. Viime vuonna Immosen ketju pääsi iskemään tietyllä tavalla puskista, mutta nyt tulosta on synnyttävä.

Leo Komarov – Niko Kapanen – Jesse Joensuu

Mielenkiintoinen ketju, joka saa ensimmäisten harjoitusten perusteella myös ylivoimavastuuta (Petri Kontiola korvaa Joensuun ylivoimalla). Komarov ja Joensuu ovat Leijonien Rymy-Eetut, jotka laittavat miestä seinälle herkeämättä.

Itse asiassa Kapanen on täysin optimaalinen sentteri Komaroville ja Joensuulle. Muskelikaksikko voi karvata korkealta ja kovaa, ja Kapanen pystyy silti pitämään ketjutasapainon yllä. Toisaalta Kapanen pystyy tekemään myös peliä, kun nämä kaksi ajavat maalille.

Komarov on aiemmin ollut Leijonissa nelosketjun työmyyrä, jolta ei ole odotettu varsinaisesti tehoja. Kun hyökkäyspään taidot ovat kasvaneet vuosi toisensa jälkeen isossa roolissa Venäjällä ja Kapanen on vieressä, nyt voisi olla aika nousta ratkaisijaksi myös tälle osastolle.

Myös Joensuu hakeutuu hyvin maalipaikoille - viimeistelyssä Joensuu saisi olla maltillisempi. Joka tapauksessa tässä on erinomaisen mielenkiintoinen kolmosketju. Odotusarvona on pelin painamista vastustajan päätyyn, jäähyjen hankkimista ja tulituen antamista kahdelle ensimmäiselle ketjulle.

Antti Pihlström – Petri Kontiola – Mika Pyörälä

Ketjuista suurin kysymysmerkki. Nelossentterin rooli ei ole luontainen Kontiolalle. Näin siitäkin huolimatta, että käsistään taitava seinäjokinen on kehittynyt roimasti kahden suunnan pelaamisessa. Kontiolan suurimmat vahvuudet ovat yhä kiekollisessa pelissä.

Toisaalta Kontiolan laittaminen nelosketjuun viestii siitä, että Jukka Jalonen haluaa yhä voimakkaammin neljä hyökkäyspeliin pystyvää ketjua. Pihlström ja Pyörälä eivät kuitenkaan ole sen luokan viimeistelijöitä, joita Kontiola tässä suhteessa vierelleen tarvitsisi.

Pihlström ja Pyörälä tuovat energiaa ja kahden suunnan pelaamista. He ovat kuitenkin täysin erityyppisiä pelaajia. Pyörälä on järkevä pelaaja, jonka pelaaminen perustuu sijoittumiseen. Pihlström puolestaan vetää laput silmillä kovaa tilanteesta toiseen. Pyörälä on sillä tavalla oiva pelaaja kompensoimaan Pihlströmin konhotuksen.

Vasta pelit näyttävät, miten tämän ketjun pelaaminen lähtee käyntiin. Ennakkoon ajatellen Kontiolan ketju on se, jota ensimmäisenä lähdetään kenties sohimaan. Jani Tuppurainen on ylimääräisistä hyökkääjistä potentiaalisempi nimi nimenomaan tähän ketjuun.

Päävalmentaja Jukka Jalonen ei paljastanut, aiotaanko kaikkia passeja leimata heti kärkeen. NHL:stä ei kuitenkaan ole tulijoita enää, koska Lauri Korpikoski on loukkaantunut. Kimmo Timosta ja/tai Pekka Rinnettä on turha odottaa kisoihin.

Puolustajat

Juuso Hietanen – Mikko Mäenpää
Anssi Salmela – Janne Niskala
Ossi Väänänen – Joonas Järvinen
Lasse Kukkonen – Topi Jaakola

Selkeä jako: kaksi ylintä hoitavat ylivoima- ja kaksi alinta alivoimavastuuta. Hietanen ja Mäenpää ovat toisilleen tuttuja jo ennestään, ja myös kätisyydet toimivat. Salmela ja Niskala ovat puolestaan eurooppalaista eliittiä kiekollisten pakkien tontilla.

Hietanen ja Mäenpää pelaavat ykkös- ja Salmela ja Niskala kakkosylivoiman takana. Ensin mainitut saavat siis huippumahdollisuuden pelata Suomen NHL-kolmikon kanssa. Etenkin Hietaselta pitää löytyä malttia, sillä hänellä on paha tapa sutia laukauksensa ensimmäiseen vastustajaan paineen alla.

Alemmat kaksi paria ovat puolestaan Suomen talonmiesosastoa. Kukkonen ja Jaakola tuntevat toisensa luultavasti paremmin kuin itsensä. Väänänen on puolestaan MM-debytantti Järviselle oiva pari. Väänänen ja Järvinen eivät päästä ketään ilmaiseksi Suomen maalille.

Tasakentällisin kaikkien parien tehtävä on samanlainen: puolustaa omaa päätyään jäähyttömästi ja avata peliä lyhyillä, yksinkertaisilla syötöillä. Kaikki kahdeksan tuntevat Jukka Jalosen pelitavan hyvin ja pystyvät sitä noudattamaan. Lähinnä parin Hietanen-Mäenpää toimintaa omassa päädyssä on syytä tarkastella tiukasti ja kriittisesti.