Maajoukkue |

Leijonien MM-kandidaatti ei hae taikatemppuja

Jesse Joensuu on yksi vahvimmista MM-kandidaateista Ruotsin EHT-turnauksessa esiintyvästä Suomen jääkiekkomaajoukkueesta. Joensuu esiintyi vahvasti syksyllä EHT-kotiturnauksessa myös hyökkäyssuuntaan, mutta rooli tulee nytkin olemaan puolustavampi.

Jesse Joensuu.
Jesse Joensuu. Kuva: YLE

24-vuotias Joensuu oli yksi Suomen pirteimmistä pelaajista marraskuun kotiturnauksessa. HV71:een täksi kaudeksi siirtynyt porilainen teki vahvaa työtä nelosketjussa Matti Kuparisen ja Leo Komarovin kanssa ja oli uhka myös hyökkäyssuuntaan.

Jukka Jalonen väläytteli marraskuussa mahdollisuutta, että Joensuu olisi käyttökelpoinen pelaaja myös hyökkäävämmässä roolissa. Tästä huolimatta Joensuu aloittaa Ruotsin EHT-turnauksen Helsingin Olympiastadionilla nelosketjussa Marko Anttilan ja Jarno Koskirannan kanssa.

- Ei se mikään yllätys ole. Näille paikoille on niin kova kilpailu, että paikka otetaan vastaan ja sillä pelataan - oli rooli sitten millainen tahansa. Rooli on nyt tämä, ja yritetään tehdä se niin hyvin kuin osataan. Silloin se on myös itselleni hyväksi, Joensuu muistuttaa.

- Molemmat (Anttila ja Koskiranta) ovat uusia kavereita itselleni, enkä ole koskaan tavannut heitä. Mielestäni homma on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, Joensuu arvioi parin harjoituksen jälkeen.

Joensuu kiistää, että odottaisi itseltään merkittävästi parempaa turnausta kuin marraskuussa. Kolmen Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen Eurooppaan palanneella voimalaiturilla on selkeät ajatukset turnauksesta henkilökohtaisella tasolla.

- Viimeksi pelasin nelosketjussa, ja nytkin olemme numerollisesti nelosketjussa. Ehkä tiedän nyt, mitä haetaan ja yritän sitä kautta täyttää ruutuni. Jos oma peli kulkee, sitten yritetään tehdä jotain lisää, mistä olisi joukkueelle hyötyä. Lähinnä yritän täyttää sen roolin, mikä minulle annetaan - eihän keneltäkään pelaajalta voi muuta pyytää, Joensuu pohtii.

Kova pakkanen ei pelota - enää

Hyvän alkukauden jälkeen tehottomuudesta Ruotsissa - muun HV-joukkueen tavoin - kärsinyt Joensuu kuului viime keväänä Suomen maailmanmestarijoukkueeseen, mutta pelejä ei kertynyt Slovakiassa ainuttakaan. Vahvan Helsingin-turnauksen jälkeen Joensuu on vahva kandidaatti myös tämän kevään karkeloihin, mutta mies itse ei pysty asiaan vaikuttamaan ajatuksillaan.

- Rehellisesti mietin vain näitä pelejä, ja sen jälkeen lähdetään takaisin Ruotsiin. Mahdollisimman hyvin kannattaa tietysti pelata, ja turnauksen jälkeen voi sitten ajatella, mitä tuli näytettyä. Tällä hetkellä ei pyöri mielessä mikään muu kuin huominen Venäjä-peli, Joensuu totesi.

Suomi aloittaa turnauksensa torstai-iltana Olympiastadionilla Venäjää vastaan. Tällä kaudella jo yhden ulkoilmapelin Linköpingiä vastaan Ruotsissa pelannut Joensuu ei lähde stadionille ihmettelemään, vaan pelaaman.

- Haaste tulee olemaan se, että pystyy tylsästi vain keskittymään siihen jääkiekkoon ja ensimmäiseen erään. Jos pelin saa kulkemaan, sitten siitä varmasti myös nauttii eniten. Moni on sanonut, että tällaisissa tilaisuuksissa nauttii sitä enemmän mitä paremmin pelaa. Ei sinne voi lähteä katselemaan maisemia ja valoja.

Torstai-illaksi on ennustettu jopa 20 asteen pakkasta. Vaikka ilma olisi kylmä, Joensuu ei tilannetta hätkähdä. Joukkueessa on mukana viisi pelaajaa (Jokerien Teemu Eronen, Janne Lahti ja Ossi Väänänen sekä HIFK:n Mikko Kousa ja Janne Pesonen), jotka olivat mukana rajussa pakkasessa pelatussa SM-liigan Talviklassikossa lauantaina.

- Kyllä se mielessä on käynyt, mutta täällä stadionillakin näitä pelejä pelanneet jätkät sanoivat, että sitä ei edes huomaa, kun peli lähtee käyntiin. Kun tuollaisia kommentteja kuulee, omatkin mietteet vähän kaikkoavat. On hyvä, että on sellaisia pelaajia, jotka vähän tietävät, mitä on edessä, Joensuu kiittelee.

Lähteet:
Ilkka Palomäki, YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä