Lentopallomiehille murskavoitto Romaniasta
Suomen lentopallomiehet jatkoivat vahvoja otteitaan EM-karsinnassa. Romania kaatui selvin numeroin suoraan kolmessa eräsä.
Suomen miesten lentopallomaajoukkue voitti toisenkin ottelunsa EM-karsintaturnauksessa Kreikassa. Romania jäi helposti Suomen jalkoihin. Suomi vei avauserän 20 minuutissa 25-15. Toinen erä sujui samaan tahtiin. Numerot 25-14 Suomelle. Kolmannessa erässä Romania pisti parhaiten kampoihin, mutta Suomi vei senkin selvästi 25-17.
Torstain myöhäisottelussa Kreikan kanssa täydet viisi erää taistellut Romania oli heikko. Joukkue sortui valtavaan määrään omia virheitä ja Suomen peli puolestaan rullasi komeasti.
- Romanian eilinen peli näkyi ja tuntui heidän esityksessään. Me paransimme taas eilisestä ja keskittymisemme pysyi hyvänä koko ajan. Kaikilla oli hyvä asenne ja olen tyytyväinen. Huomenna on sitten jo ihan eri peli: halli täynnä kotikannattajia ja kova tunnelma. Sitä odotamme jo kaikki kovasti, Suomen päävalmentaja Daniel Castellani totesi.
Suomi aloitti seitsikolla, jolla se päätti onnistuneesti torstaina Montenegro-ottelun eli Konstantin Shumov toisella keskipaikalla ja Olli-Pekka Ojansivu hakkurina. Muut aloittajat olivat Mikko Esko, Olli Kunnari, Antti Siltala, Matti Oivanen ja liberona Jesse Mäntylä.
Ensimmäisessä ottelussa Suomi voitti Montenegron 3-0. Lauantaina vastassa on Kreikka. Toinen turnaus pelataan Vantaalla ensi viikolla. Lohkovoittajat pääsevät suoraan kisoihin, kakkoset jatkavat keväällä jatkokarsinnoissa.

Kommentoi aihetta
(10 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Suomen Fani
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi taas näitäkään pelejä ei tule miltään kanavalta?
Torspo
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiksi, kun hokia pitää olla! Sitä pitää tulla joka tuutista eikä tällaiset marginaalilajit mahdu mukaan. T: Kale K.
jep
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa ihmettelen minäkin. Kysessä kuitenkin Suomen kovin joukkue näissä kansainvälisesti kovasti kilpailluissa palloilulajeissa. Hieno voitto kuitenkin!
ernesti
Ilmoita asiattomasta kommentistaSanoppa muuta, kyllä kaikkia potkupallo matseja näytetään,
missä Suomi ei ikävä kyllä yllä edes euroopan kärkeen.
Jones
Ilmoita asiattomasta kommentistaItsekin toivoisin näitä näytettävän, mutta väsynyttä alkaa olla tämä vertailu muihin lajeihin. Muissa maissa kanava-aikaa riittää kaikille lajeille.
Orkku69
Ilmoita asiattomasta kommentistaJääkiekko on ihan kiva peli mutta se on V.A.I.N peli Kuningas Jalkpallon rinnalla. Potkupalloa pelataan valitettavasti liian useinn Veikkausliigassa. Nämä Kaket ja Ralet jotka ihannoivat hokia (ice) eivät itse osaa edes luistella. Ihan vaan tiedoksi Kuningas Litmanen on Suomen Mestari myös lätkässä ja Saku Koivu fudiksessa. Että semmosta.
Fani
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos kentän laidalla olis mailalaatikot ja niillä hakattais välillä vastustajaa kyllä olis katsomossa kannustajia.Niin kuin eräässä toisessa lajissa.Kiitos!
vani
Ilmoita asiattomasta kommentistakateellisten pane...ttelua!!!
mooses
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlin paikalla kun Suomi voitti joskus männävuosina erän tai kaksi Brasilialta. Se olisi hieman sama, kuin voitaisi potkupallossa Epsanjan. Jääkiekossa / -vapaapainissa tätä ei tapahdu, koska olemme siinä top-5:ssä. Juuri tämän takia pitää kaikki huomio keskittää Pesäpalloon, jossa Suomi on suvereeni nr. 1!
Tasapuolisuutta
Ilmoita asiattomasta kommentistaYle näyttää vain halvinta tylsää ohjelmaa, vaikka lento- ja koripallo olis paljon mielenkiintosempaa ja suositumpaa. Miettikää jatkossa, mikä yleisöä kiinnostaa ja antakaa lajeittain tasapuolisesti huomiota myös lenttikselle ja korikselle, joissa Suomi pärjää!