Paralympialaiset 2012 |

Leo-Pekka Tähti lähtee 400 metrille parantamaan SE-lukemia

Sadan metrin paralympiavoittaja taistelee finaalipaikasta tilastoja vastaan. Sivulajissa menestyspaineet ovat vähäiset.

Leo-Pekka Tähti
Leo-Pekka Tähti kelasi 100 metrin paralympiavoittoon. (Arkistokuva) Kuva: Lehtikuva

Leo-Pekka Tähti starttaa keskiviikkona luokan T54 pyörätuolikelauksen 400 metrin alkuerään ilman paineita.

Suomalainen voitti päämatkansa 100 metriä, mutta ratakierroksella loppukilpailupaikassakin on tekemistä.

- Tavoite on henkilökohtaisesti korkealla eli parantaa Suomen ennätystä. Olen hyvässä kunnossa, joten se on varmasti aivan mahdollista. Mutta kaiken pitää onnistua, Tähti arvioi Yle Urheilulle.

- Sitten ruvetaan katselemaan, riittääkö sijoitus loppukilpailupaikkaan vai ei.

Tähti on kelannut SE-lukemat tällä kaudella. Aika 48.20 ei kuitenkaan tee kovassa seurassa vaikutusta.

- Uskon, että taso tulee olemaan aika kova. Jouduin aika kovaan eräänkin vielä, olen tilastojen perusteella toiseksi viimeinen. Mutta tilastot ovat tilastoja, Tähti sanoo.

- Nyt on kiva lähteä vetämään 400 metriä, koska se on sivumatkani. Siihen on panostettu niin vähän, että voin lähteä tekemään helpon, paineettoman suorituksen.

Alkuerät alkavat aikataulun mukaan 21.51 Suomen aikaa. Loppukilpailu käydään perjantaina.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat paralympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä