Liiga maaottelutauolle - NST:n toivo elää
Miesten Salibandyliigassa siirryttiin tiistaina maaottelutauolle, kun TPS ja NST päätyivät kohtaamisessaan 5-5-tasapeliin. Joukkueiden välinen piste-ero pystyi ennallaan, joten lappeerantalaisten toiveet suorasta säilymisestä pysyivät elossa.
Jens Riska laukoi TPS:n toisen erän alussa 4-1-johtoon, mutta Lasse Kososen kavennus pelin puolivälin jälkeen pohjusti karsijan paikalla olevan vierasjoukkueen kirin.
Päätöserää oli pelattu neljä minuuttia, kun Janne Louhelainen syötti Tommi Mäkelän maalintekoon, ja kaksi minuuttia siitä hän vapautti Anssi Tikkasen tasoittamaan. Ajassa 48.46 oli asialla Louhelainen itse laukoessaan NST:n ensi kertaa johtoon.
Vierasjohto kesti melkein loppuun saakka, mutta TPS:n riskipeli ilman maalivahtia palkittiin 12 sekuntia ennen loppusummeria Miko Kailialan tehdessä loppunumerot Joonas Lastusen syötöstä. Kailiala on 21 ottelussa laukomillaan 32 osumalla liigan maalipörssin kakkonen 47 kertaa osuneen Nokian KrP:n Henri Johanssonin jälkeen.
Jatkoajalla TPS:n Pyry Luukkonen torjui yhden ja NST:n Ossi Lahti kaksi laukausta.
Lähde: Salibandyliigan tiedotus
YLE Urheilu
Tuoreimmat aiheesta: Salibandy
Sveitsi nurin finaalissa - salibandytytöille MM-kultaa
Maailmanmestaruus on Suomelle ensimmäinen tyttöjen U19-ikäluokassa. Suomi on nyt hallitseva maailmanmestari kolmessa eri luokassa.
Suomen salibandytytöt pelaavat maailmanmestaruudesta
Alisa Pölläsen jatkoaikamaali kaatoi Ruotsin. Finaalissa vastaan tulee Sveitsi.
Salibandynaiset toiseksi EFT-turnauksessa
Suomen salibandynaiset sijoittuivat toiseksi Ruotsin EFT-turnauksessa. Suomi kärsi turnauksen ainoan tappionsa päätösottelussa turnausemäntiä vastaan.
Suomen salibandypojat toiseen voittoon Tshekistä
Lauantain murskavoitto tuntui pelivalmiudessa. Tshekki onnistui minimoimaan vahingot 13-4 päättyneessä ottelussa
Kim Nilsson johti hattutempulla Suomen murskajaisia
Suomi päätti Sveitsin-turnauksen karmaisevin lukemin. Ruotsi sai takoa kymmenen maalia putkeen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.