Jalkapallo |

Lionel Messi pelikiellossa lauantaina

Barcelona yrittää lauantaina kaventaa piste-eroa jalkapallon Espanjan La Ligaa johtavaan Real Madridiin ilman ykköstähteään Lionel Messiä, joka on Sporting Gijon -ottelusta sivussa pelikiellon takia.

Kuva: Yle

Messin varoitustili täyttyi edellisellä kierroksella, kun hän sai viidennen keltaisen korttinsa. Siitä seurasi automaattinen yhden ottelun mittainen panna, joka pitää hänet sivussa lauantain kotipelistä.

Parhaan maalintekijän poissaolo on iso takaisku Josep Guardiolan luotsaaman Barcelonan hyökkäyspelaamiseen, sillä kokoonpanosta puuttuu myös pitkäaikaistoipilas David Villa.

Camp Noulla odotetaankin, että loukkaantumisista tämän kauden aikana kärsinyt Pedro Rodriguez nousee avausmiehistöön Alexis Sanchezin rinnalle.

Sporting on päätynyt kahdessa viime ottelussaan tasapeleihin uuden päävalmentajan Javier Clementen alaisuudessa. Kokenut luotsi pestattiin pelastamaan putoamisviivan alapuolella olevan joukkueen sarjapaikka.

Entinen Espanjan maajoukkuevalmentaja Clemente on edellisen kerran juhlinut voittoa Barcelonassa 30 vuotta sitten, kun hän oli Athletic Bilbaon puikoissa. Clementen mielestä Barcelonan syöttöpeli on tehokasta, mutta myös tylsää.

- He pelaavat fantastista jalkapalloa, mutta minä pidän suoraviivaisemmasta pelityylistä. En pidä pitkästä pallonhallinnasta, kun johdan 1-0. Ymmärrän heidän pelitapansa, ja heillä on oikeat pelaajat siihen, mutta en silti pidä siitä, hän korostaa.

Real Madrid johtaa sarjaa kymmenen pisteen erolla neljättä peräkkäistä liigamestaruuttaan hamuavaan Barcelonaan. Kahdeksan liigaottelua peräjälkeen voittanut Jose Mourinhon miehistö saa sunnuntaina vieraakseen Espanyolin.

Real Madridin Cristiano Ronaldo johtaa La Ligan maalintekijätilastoa 29 osumallaan. Messi on viimeistellyt yhden maalin vähemmän.

Kommentoi aihetta

(53 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

tgtfjk

Ilmoita asiattomasta kommentista

mun mielestä jos xavia messiä ja iniestaa oo niin sittee barcelonalle kävis huonosti sillä xavi on aivan hullu syöttelemään ja messi pirun hyvä hyökkäään...


Minäkään en pidä yhtään Barcelonan pelityylistä

Ilmoita asiattomasta kommentista

"...Ymmärrän heidän pelitapansa, ja heillä on oikeat pelaajat siihen, mutta en silti pidä siitä, hän korostaa. "

Allekirjoitan Clementen lausunnon täysin! Tätä harva suostuu ymmärtämään: Barcelona pelaa äärimmäisen hidastempoista, loputtomaan keskialueen ja oman alueen syöttelyyn perustuvaa jalkapalloa. Se on todella uuvuttavaa seurattavaa. Yleisen väitteen mukaan Barca kun pelaa "kaunista" futista...tosiassa paikkoja luodaan hyvin hyvin hitaasti, mikä on vain ja ainoastaan tylsää.


grew

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nalle Puh ei kyllä taida fudiksesta tietää yhtään mittään....Minä taas pidän henkilökohtaisesti barcan pelityylistä, eihän se ole yhtään tylsää vaan viihdyttävää.


Jorgenio

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Total football", tuo jalkapallon väärinymmärretyin ja -käytetyin termi.

FCB:n pelitapa, ja ennen kaikkea taito jolla joukkue sitä toteuttaa, on mykistävän vaikuttava. Jos ei näe sen hienoutta, seuraa luultavasti väärää lajia ja suosittelen siinä tapauksessa tutustumaan esim. amerikkalaiseen jalkapalloon tai keskittymään jääkiekon katsomiseen.

Total footballin kanssa sillä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä tänä päivänä, vaikka Cruyff sen aikanaan Blaugranaan istuttikin.



sevillano

Ilmoita asiattomasta kommentista

Guardiola näemmä ainakin ottaa kaiken hyödyn ulos Messin pelikiellosta ja on lehtien mukaan antanut kaverille kokonaan vapaata maanantaihin asti. Se on viisaasti tehty.

Olen nimittäin odotellut pitkään, milloin esim. Ronaldo romahtaa. Ei ihminen ole mikään kone ja vaikka olisikin, konekin vaatii huoltoa.

Muutoin; Espanjassa kysellään, miksi Mourinho käväisi Englannissa nyt maaottelutauolla. Kahdesta jutusta puhutaan, Kun'in tai sitten misterin (pelaajien antama nimi) itsensä siirtymisestä.


TheOperator

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joillakin tuntuu olevan vaikea ymmärtää luettua, otetaan vaan kommentin keskeltä pätkä ja siteerataan sitä!

Clemente sanoo tuon käännöksen mukaan selvästi näin: "he pelaavat fantastista jalkapalloa, mutta minä pidän suoraviivaisemmasta pelityylistä...."

-aivan, fantastista.

se on jokaisen mielipide mistä tykkää. toiset tykkää että palloa syötellään ja toiset (kuten stadin pyhimys ilmeisesti), että heitellään kaaripalloja vastustajan kenttäpäätyyn ja toivotaan että pallo saadaan siellä itelle...


TheOperator

Ilmoita asiattomasta kommentista

Barcelonan pelityyli ei ole ollut tällä kaudella niin tehokasta vieraspeleissä, mutta edelleen siihen uskotaan niin kuin pitääkin. Minä pidän Barcan pelityylistä, mutta pystyn katsomaan sujuvasti ja jopa nauttimaan muidenkin pelitavan joukkueista (pl. tuo "pitkäpäätyynjaperään")


Zamppa, urheilualojen Guru

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin termi "total football" tarkoittaa käytännössä sitä, että koko joukkueena hyökätään ja koko joukkueena puolustetaan, pelataan siis totaalista jalkapalloa. Barcan pelihän on juuri tätä! Kun palloa pidetään omilla, jopa topparipari nousee liki puoleen kenttään ja tekee välillä nousujakin. Samoin laitapakeista toinen yleensä nousee hyökkäykseen mukaan ja mahdollistaa laitahyökkääjän kaventamisen.

Puollustettaessa koko joukkue prässää ylhäältä. Koko joukkue hyökkää ja puollustaa.


Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä