Euro 2012 |

Litmanen: Italialla loistavat EM-kisat

Italia on edelleen yksi maailman kovimmista jalkapallomaista. Serie A on edelleen kivikova sarja ja sitä kautta on varmaa, että maajoukkue on erittäin vahva.

Jari Litmanen.
Kuva: Yle

Tämän vuoden Italian mestari, Juventus, on ehkä pysytellyt suurelta yleisöltä vähän piilossa, sillä joukkue ei ole ollut vuosiin Mestarien liigassa mukana – ja ehkä siksi myös puolet Italian tämän hetken avauskokoonpanon pelaajista on jäänyt ennen finaaliin huipentuvia kisoja noteeraamatta ennakkospekuloinneissa kovin tunnetuiksi kasvoiksi.

Juventus on siis jäänyt kansainväliselle yleisölle vähän tuntemattomaksi ja samalla siis nykymaajoukkueen runko. Vuonna 2006 Juventukseen iski vedonlyöntiskandaali ja joukkue haki vauhtia jopa Seirie B:sta. Viime vuosina entisaikojen mahtiseuraa on rakennettu pala palalta ja viimein tämä rakennus toi tuloksen, Scudetton.

Ja samalla Italian maajoukkueen puolustuspelaaminen tapahtuu pitkälle Juve-pelaajien kautta. Esimerkiksi nimet Leonardo Bonucci, Giorgio Chiellini, Andrea Barzagli ja Claudio Marchisio – kaikki Vanhasta Rouvasta – ovat näiden kisojen jälkeen ja ensi kauden Mestarien liigassa yhtä tuttuja kuin kaksi Juve-konkaria, Gigi Buffon ja Andrea Pirlo. Nämä kisat ovat olleet todellinen tunnettuusläpimurto Italian joukkueelle. Omassa kotimaassa kaikki nämä nimet ja moni muukin ovat olleet tunnettuja pelaajia jo pitkään.

Cesare Prandellin oivallisesti valmentama joukkue pääsi valmistautumaan kisoihin itselleen – ja Italialle ihanteellisesti – ilman isompaa odotusarvoa, altavastaajana. Italiassa odotukset olivat enemmänkin sitä luokkaa, että jatkoon pääsy alkulohkosta olisi mainio suoritus, puhumattakaan välieräpaikasta. Nyt tuloksena on vähintään finaalipaikka ja koko maa on ilosta sekaisin. Joukkue tietää, että edessä on sankarivastaanotto, kävi finaalissa miten tahansa.

Joukkue ylitti odotukset ja näytti muulle ”epäilevälle maailmalle”, että italialainen jalkapallo on yhä voimissaan. Ja paljon paremmin voimissaan kuin oli kuviteltu. Siitä Saapasmaassa nautitaan! Tietynlainen kohu on aina vahvistanut joukkuetta ja se on ammentanut eri skandaaleista voimaa. Näitä kisoja edelsi jälleen vedonlyöntikohu, aivan kuten ennen kisoja 2006, ja joukkueen piti olla sekaisin.

Kävi päinvastoin, ryhmä hitsautui yhteen. Pitää myös muistaa, että ennen 1982 MM-kisoja kohistiin myös ja esimerkiksi kisojen maalikuningas Paulo Rossi oli juuri vapautunut vuoden pelikiellostaan… Historia siis toistaa aika ajoin itseään ja vastoinkäymiset näyttävät kokoavan Italian joukkueen taistelutahdon äärimmilleen. Tämä taistelutahto näkyy koko joukkueen ilmeessä ja yksittäisissä tilanteissa.

Prandelli on jatkuvasti sanonut, että hän haluaa nähdä Italian pelaavan aktiivista hyökkäyspeliä. Hän on osoittautunut sanojensa mukaiseksi tässä. Hän myös kertoi Saksa-välierän jälkeen suoraan, että ”Italia osaa myös puolustaa ja on aina osannut”. Ja tuota taitoa joukkue tarvitsi välierän loppuhetkillä. Oli huikeaa katsoa, kuinka jokainen italialaispelaaja taisteli viimeiseen asti ja oli valmis laittamaan itsensä likoon kaikesta väsymyksestä ja kivusta huolimatta. Prandelli on tehnyt hyvää työtä joukkueen peräsimessä ja tuonut mukaan uusia elementtejä, unohtamatta kuitenkaan Italialaisen jalkapallon perinteisiä peruspilareita.

Yksi maailman ”mielenkiintoisimmista” kärkikaksikoista, takanaan Montelivo ja Pirlo, tulee iskemään Espanjan puolustukselle haasteen. Juventus-pitoinen puolustus taas yrittää Espanjan hyökkäyksen pysäyttämistä. Kumpikin on täysin mahdollista, olkoonkin, että pidän Espanjaa lievänä ennakkosuosikkina.

Mutta Italiaa ei pidä koskaan, EI KOSKAAN, laskea ulos mistään. He ovat osoittaneet tämän jo vuonna 1982 MM-kisoissa ja uudestaan esimerkiksi 2006. Vuoden 2006 MM-pokaali onkin viimeinen, joka on mennyt Espanjan ulkopuolelle. Nyt on mielenkiintoista nähdä, onko Italia se maa, joka Espanjan voittokulun pysäyttää, kun Italia oli se maa, jonka voitosta Espanjan voittokulku alkoi.

Jari Litmanen

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Bianconero

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mistähän on repäisty että 2006 Juventukseen vaikuttanut farssi johtuisi vedonlyönnistä? Luciano Moggi, Juventuksen sen aikainen general director oli piettänyt puhelimitse yhteyttä tuomarivalitsijoihin jota Italian jalkapalloliitto jopa pietti tärkeänä jotta pysyisi joukkueiden ja tuomarivalitsjoiden välit hyvänä. Juventus tuomittiin ilman pitäviä todisteita ja oikeudenkäynti asiasta jatkuu yhä.


Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla

Mario Götze

Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä