Monet odottivat tuon ottelun olevan kahden Espanjan jätin kohtaaminen Münchenissä, mutta kävikin niin, että Barcelona saa keskittyä rauhassa Espanjan cupin finaaliin ja Real Madridin pelaajat Espanjan maajoukkueen harjoituksiin tai lomailuun. Niin vain haastajat osoittivat, miksi jalkapallo on niin hieno peli. Voittaa voi monella tavalla, välierissä nähtiin niistä kaksi: puolustuksen ja rangaistuspotkujen kautta.

Mestarien liigan finaali on koko kauden huipennus. Jalkapallon seurajoukkuekilpailun suurin ja kaunein ratkaistaan lauantaina, kun Bayern München ja Chelsea iskevät yhteen, kilpailun ja sen edeltäjän – Eurooppa cupin – kestomenestyjä ja ikuinen haastaja. Toista ajaa himo saavuttaa isokorvainen kannu historiallisesti kotikentällään, toista taas omistajan suuri (ja kallis) unelma, seuran ensimmäinen voitto Mestarien liigassa.

Bayernin unelman vetäjänä on kokenut kettu, Jupp Heynckes, joka on voittanut kilpailun Real Madridin kanssa. Chelsean on vienyt finaaliin Roberto di Matteo, valmentajana täysi keltanokka, joka saattaa nyt saavuttaa sen, mihin sellaiset nimet kuin Mourinho, Scolari, Ancelotti tai Hiddink eivät Chelseassa pystyneet - ensimmäisellä kaudellaan, väliaikaismanagerin tittelillä. En usko, että aiemmin (mikäli Chelsea voittaa) on tapahtunut niin, että kilpailun puolivälin jälkeen valmentajaksi tullut henkilö on pokaalia voittanut. Itse asiassa, Andre Villas-Boas johti Chelseaa seitsemässä ensimmäisessä Mestarien liigan ottelussa ja Roberto di Matteolle finaali on kuudes peli Bluesin peräsimessä. Kilpailussa pelanneet pelaajat, jopa jo joukkueesta poistuneet Alex ja Anelka, ovat oikeutettuja mestarimitaliin nykysäännöillä. Samoihin nykysääntöihin kuuluu myös se, että pelikiellossa olevat pelaajat saavat käydä mitalinsa noutamassa ja mikäli Chelsea voittaa, saa välierän antisankari John Terry jopa ottaa pokaalin vastaan, jos Chelsea näin haluaa. Miten mahtaa olla VIllas-Boasin tilanne? Ei ole välttämättä nuori portugalilainen saanut kutsua otteluun…

Chelsean tie finaaliin oli huikea. Joukkue hävisi Villas-Boasin viimeisessä Mestarien liigan ottelussa Napolille vieraissa 1-3, mutta käänsi pelin Roberto di Matteon ensimmäisessä UCL-pelissä jatkoajan jälkeen lukemin 4-1. Benfica laittoi myös Chelsean tiukoille puolivälierässä ja vain onni pelasti Chelsean välieriin. Moni uskoi, että nyt oli onni käytetty yhden kauden osalta loppuun, kun vastaan tuli välierässä voittamattomana pidetty Barcelona.

Mutta Chelsea tiesi, mitä tehdä. Kotivoitto oli pakollinen ja sen he ottivat ja siirsivät ratkaisun Barcelonan kotikentälle, Camp Noulle. No – eihän Chelsea pärjännyt kummassakaan ottelussa kenttäpelissä, mutta joukkue meni finaaliin sen kaikkein tärkeimmän tosiasian kautta: jalkapallo on loppujen lopuksi maalintekokilpailu ja sen Chelsea voitti.

Bayern taas takoi vakuuttavasti ja täsmällisesti tiensä historiallisesti finaaliin. Ennakolta oli tiedossa, että Real Madridin ja Bayernin välinen välierä tulee olemaan hyvin pienten asioiden peli. Pienet asiat menivät lopulta niin pitkälle tasan, että ratkaisu haettiin pilkuilta. Saksalaiset eivät ole juuri rangaistuspotkukilpailuita tottuneet häviämään eikä näin käynyt nytkään.

Bayernin tavoite täyttyi – joukkue on jo siitä lähtien, kun finaali myönnettiin Müncheniin tähdännyt siihen, että 19. toukokuuta 2012 Bayern on finaalissa Münchenissä. Tämän tavoitteen vuoksi Bayern on joustanut kuuluisasta tarkan euron politiikastaan pitääkseen supertähtensä joukkueessa. Tämän tavoitteen vuoksi Heynckes, joka tuntee Bayernin hierarkian ja pomoportaan läpikotaisin, tuli tälle kaudelle tuomaan joukkueeseen rauhan. Nyt osatavoite on totta ja suuri unelma 90 minuutin päässä.

Ennakkoasetelmat finaaliin ovat mielestäni tasaiset. Kotikenttäetu on suuri etu Bayernille, mutta onko se sittenkään ratkaiseva? Chelsean kokeneet tähdet ovat tottuneet pelaamaan missä vain häkeltymättä sen kummemmin. Nyt pitää myös muistaa, että kotistadion tarjoaa vain puitteet: ottelun järjestää Uefa. Bayern saa kotijoukkueena oman tutun pukukoppinsa, mutta mitään suurta etua ei kannustuksessa tule olemaan. Bayern sai myydä otteluun 17.500 lippua faneilleen, samoin Chelsea. 5000 lippua myytiin Uefan kautta puolueettomille tahoille (nämä liput voivat päätyä kumman joukkueen kannattajille tahansa) ja loput kapasiteetista menevät partnereille, eri liitoille, kutsuvieraille ja niin edelleen.

Itse stadionilla kannustuspuntit ovat tasan, tosin Bayern toki tuntee pelikentän ja areenan läpikotaisin. Kotifinaalin suuri erikoisuus on siinä, että kaupungilla tulee olemaan enemmän melskettä kuin yhdenkään finaalin historiassa. Jo nyt München on punainen, eri patsaille on vedetty Bayern-paita päälle ja fanitoreilla olut virtaa ja laulu raikaa. Mutta Chelsean pelaajat eivät tule paikalle katsomaan nähtävyyksiä tai kisatoria: he saapuvat perjantaina kaupunkiin, ajavat bussilla hotelliin, piipahtavat harjoituksissa ja keskittyvät peliin. Ei heillä ole mitään tietoa siitä, miten punainen kaupunki on. Eli tässä mielessä kotikenttäetu ei ole niin ratkaiseva.

Näin pelaajan näkökulmasta yksi asia surettaa suuresti. Peräti seitsemän sellaista pelaajaa, jotka voisivat avauskokoonpanoissa pelata, seuraa ottelua katsomosta. John Terryn ottaman tyhmän punaisen kortin seurauksena pitääkin tulla pelikielto, mutta kuusi muuta pelaajaa istuu aitioissa varoitustilin täyttymisen vuoksi. Tälle pitäisi Uefan tehdä jotain. Mielestäni varoitustilit pitäisi nollata jo välieriin tai sitten finaaliin. Nyt katsojat kärsivät, joukkueet kärsivät ja itse ne pelaajat, jotka oikeasti laittoivat kaiken peliin tapellessaan tiensä finaaliin, kärsivät.

Holger Badstuber oli purskahtaa itkuun ymmärtäessään, että hän tulee huilaamaan mahdollisen finaalin. Bronislav Ivanovic ymmärsi vasta pelin jälkeen, että hän sai varoituksen ja pelikiellon täysin spontaanista protestoinnista kohtuullisen helposti vihelletyn rangaistuspotkutuomion jälkeen. Alaba sai taas ratkaisevan varoituksen, kun pallo lauottiin hänen käteensä täysin tahattomassa tilanteessa. Mieleen jäi myös Raul Meireles, jonka keltainen kortti Barcelona-ottelun loppuhetkillä oli oikea tuomio: hänen asennettaan ei voi kuin ihailla. Moni pelaaja olisi jättänyt tärkeän ja riskialttiin taklauksen tekemättä, jotta olisi välttänyt keltaisen kortin. Meireles taklauksen teki ja pelasti joukkueensa mahdolliselta maalitilanteelta. Hän teki valinnan joukkueen eteen, ei itsensä. Mainittujen pelaajien lisäksi myös loistavasti Mestarien liigassa pelannut Chelsean Ramires sekä Bayernin Luiz Gustavo ovat poissa.

Kapteeni John Terry siis loistaa poissaolollaan, paitsi loppuseremonioissa, jos Chelsea voittaa. On jotenkin ironista, että kenties kaikkien aikojen suurin Chelsea-ikoni hölmöili itsensä pelikieltoon ennen seurahistorian suurinta ottelua. Finaalit eivät näytä olevan JT:ta varten - edellisen kerran, kun Chelsea oli finaalissa, ottelu ratkesi rangaistuspotkuilla. Ratkaisevassa rangaistuspotkussa liukastui ja epäonnistui - kyllä, JT. Nyt hän ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa jännityksellä, kummalle ottelu kääntyy, pystymättä vaikuttamaan lopputulokseen millään tavoin. Raaka hinta tyhmästä tempusta, etenkin, kun finaalin panos on Chelsealle normaaliakin suurempi. Finaalin voittaminen on ainoa keino, jonka avulla Chelsea voi päästä ensi kauden Mestarien liigaan.

Onkin aika hassu ajatus, että Lontoossa tullaan kannustamaan hämmentävän paljon Bayernia: Joka ikinen Spurs –fani vannoo lauantaina Riberyn ja Robbenin nimeen, sillä jos Chelsea häviää, Tottenham menee Mestarien liigaan, jos taas Chelsea juhlii, Tottenham pelaa euro-ottelunsa Eurooppa-liigassa. Juuri tässä voi olla se lisäpanos, joka kompensoi Bayernin kotikentästä saaman lievän edun. Tasaista siis tulee olemaan.

Jari Litmanen