EM-kisojen välierissä pelasivat koko kisojen neljä parasta maata, juuri ne maat, jotka tarjosivat kokonaisvaltaisinta futista. Välierien kaksi häviäjää voivat myös palata kotiin päät pystyssä.

Portugali näin tekikin, mutta Saksassa toki tullaan spekuloimaan paljonkin Italia –tappion syitä. Saksa oli kuitenkin niin iso ennakkosuosikki, joskin kuten monta kertaa tällä palstalla on mainittu, kärkimaiden väliset erot ovat hiuksenhienot.

Espanja meni finaaliin kuin vanhasta muistista. Espanjan ja Portugalin välinen ottelu oli tiukka, jossa panosten suuruus näkyi alusta alkaen. Pääsy finaaliin oli molempien haaveena, Espanjalle ennakkosuosikkina ja Portugalille haastajana. Haastaja osoitti, miten suuri merkitys sillä on, että tuntee vastustajan hyvin.

Portugali sai joksikin aikaa Espanjan junan raiteiltaan ja tiki-takan pelaaminen oli tuskaista. Myös sillä oli ilmiselvästi vaikutusta, että Portugali oli saanut huilata kaksi ylimääräistä päivää. Joukkueen jalat olivat paremmin alussa hereillä kuin espanjalaisten. Sama rasitus tuntui varmasti vielä kovempana jatkoajalla. Toivon mukaan tulevissa kisoissa ei tuon mittaluokan etua enää anneta toiselle joukkueelle.

Mitä pitemmälle peli meni, sitä paremmin Espanja pääsi peliin mukaan. Onnistuneet vaihdot toivat vahvan laitapelaamisen joukkueeseen ja tämä toimi. Espanjalla oli sitten jatkoajalla selkeästi paremmat paikat ottelu ratkaista.

Rankkarit ovat sitten raaka tapa ratkaista niin isoja asioita kuin finaalipaikka. Tässä Espanja oli himpan verran parempi ja onnekkaampi. Ehkä se ero tuli juuri siinä, että Cescin rangaistuspotku meni sisään nimenomaan tolpan kautta.  Lisäksi rangaistuspotkukilpailussa nähtiin pieni erikoisuus: yhdeksästä ampuneesta pelaajasta peräti neljä oli keskuspuolustajia.

Espanja kirjoittaa nyt historiaa. Joukkue selvitti kolmannen kerran perättäin tiensä arvokisojen finaaliin. Teolla maa sivuaa Saksan suoritusta 1970-luvun alussa eli 40 vuotta sitten. Näin pitkä aikaväli kertoo siitä, miten ainutaaluisista joukkueista on kyse, kun puhutaan 1970-luvun Saksasta ja nyky-Espanjasta.

Kolmas finaalipaikka putkeen kertoo, millä tasolla Espanja on pelannut jo pitkään ja miten virheetöntä heidän pelaamisensa on. Portugali teki minkä pystyi, mutta Espanja oli koko kisoissa juuri tuon tolpan kautta menneen rankkarin verran edellä.

Italian finaalipaikka ei sinänsä ole yllätys. Ehkä pikemminkin se yllättää, ettei Saksa mennyt finaalin. Tarkoitan tällä, että Italia on ollut vakuuttava koko turnauksen ajan, mutta Saksa vieläkin vakuuttavampi aina välierään asti. Se taas yllätti, että Italia pelasi niin korkealla tasolla Saksaa vastaan.

Ei Saksakaan ollut pallollisena huono, tosin hieman hampaaton hyökkäyspäässä maalintekotilanteissa. Italia iski kylmän harkitusti Saksan heikoimpaan kohtaan, puolustuslinjaan Hummels, Lahm ja Badstuber ovat erinomaisia hyökkääviä puolustajia, mutta torstaina Italia osoitti, että linja on haavoittuvainen ja virhealtis.

Maalit eivät suinkaan olleet ainoat tilanteet, jolloin tämä näkyi. Esimerkiksi kehuttu Mats Hummels pelasi itsensä juniorimaisesti ulos ensimmäisessä osumassa ja Holger Badstuber menetti Balotellin näkökentästään 1-0 maalissa. Toisessa maalissa koko Saksan puolustuslinja oli levällään ja ylhäällä sillä seurauksella, että Balotelli karkasi keskeltä läpi ja lähin puolustaja oli laitapakki Lahm! Balotellin tasoinen pelimies iskee tuollaisista virheistä heti ja armotta.

Saksa oli niin vakuuttava välieriin asti, että joukkueen torstain suoritus yllätti. Tosin, ei voida puhua vain Saksan heikkoudesta vaan Italialle täytyy antaa iso tunnustus. Italia pelasi loistavaa jalkapalloa, uhrautui ja taisteli alusta loppuun. Kun omaa maalia piti varjella, se tehtiin mahtavalla asenteella.

Tähän kruunuksi Pirlon syötöt, Balotellin ja Cassanon pelaaminen hyökkäyksessä ja Montelivon juoksut keskikentältä ja tuki kärjille… Siinä muutamia asioita, joilla Italia voi Espanjaakin horjuttaa sunnuntain finaalissa.

Jari Litmanen