Tietysti Englanti pelasi miten se koko kisoissa oli tähänkin asti pelannut, mutta nyt bussissa olivat sentään ovet auki. Englanti oli aikaisempaa hyökkäävämpi, tosin esimerkiksi pallonhallintaprosentit menivät Italialle ylivoimaisesti.

Roy Hodgson oli rakentanut Englannin oman filosofiansa näköiseksi joukkueeksi. Ennen kisoja puhuttiin siitä, onko Hodgsonilla aikaa iskostaa oma pelitapansa pelaajien tajuntaan. Aikaa oli aivan tarpeeksi, sillä kyseessä on Royn peruspelaaminen. Etsitään tietty kokoonpano ja tietyt pelaajat, joiden kautta pelitapa toteutetaan kentällä kurinalaisesti. Pääpirut tässä olivat John Terry ja Steven Gerrard. Roy ei myöskään etsinyt välttämättä hyökkäävämpiä pelaajia kentälle vaan sopivimmat. Esimerkiksi James Milner kuuluu tähän kategoriaan ja hän oli avauskokoonpanon mies ennen hyökkäävämpää Theo Walcottia. Kun myös maalivahtiosasto oli pitkästä aikaa kunnossa varman Joe Hartin kautta, oli joukkue pudottaa pommin ja edetä välieriin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja se oli kisojen kannalta oikeudenmukainen ratkaisu – nyt välierissä pelaa neljä hyvää ja vahvaa joukkuetta, jotka ovat ansainneet paikkansa näytöillä nimenomaan Puolassa ja Ukrainassa kesäkuussa 2012 kokonaisvaltaisella pelillä.

Englanti voi palata kotiin tyytyväisinä, sillä he tekivät sen minkä tuo joukkue voi saavuttaa.  Joukkue kuului kahdeksan parhaan joukkoon, mutta ei pitemmälle. Näyttää siltä, että ensireaktiot eivät ole valmennuksen tai pelaajien päiden vaatimista vadille. Se on hyvä, sillä englantilaisessa jalkapallossa joudutaan yksinkertaisesti tällä hetkellä hakemaan menestystä välittämättä tyyliseikoista. Ei vaikkapa Frank Lampardin tai Gareth Barryn pelikuntoisuus olisi muuttanut mitään. Sunnuntain ottelussa pelasi neljä Manchester Cityn pelaajaa ja heistä ylivoimaisesti taitavin pelaaja oli Mario Balotelli. Näkyvin Manchester Unitedin pelaaja on ollut näissä kisoissa Portugalin Nani ja vakuuttavin Tottenhamin edustaja Luka Modric Kroatiasta. Vielä kuvaavampaa on, että Chelsean hyökkäyksen sielu ja taitoniekka Juan Mata ei ole saanut turnauksessa vielä minuuttiakaan!

Juuri tästä syystä Roy Hodgson on erittäin sopiva manageri Englannille, juuri tällä hetkellä. Joukkue tulee todennäköisesti etenemään MM-lopputurnaukseen ja kahden vuoden kuluttua heitä on edelleen vaikea voittaa. Mutta sekin ryhmä tulee pelaamaan tappion välttämiseen perustuvaa peliä, ei kuten näiden kisojen neljä parasta, jotka ovat menestyksensä saavuttaneet nimenomaan pelaamalla kokonaisvaltaisesti, Italiakin varsinkin Englantia vastaan. Englannin tilanne ei ole ihan heti muuttumassa.

Italia oli sunnuntaina odotetusti aktiivisempi joukkue ja heillä oli paremmat maalipaikat. Italia oli myös totutun vahva rangaistuspotkuissa, sillä joukkueen pelaajat elävät joka viikko paineiden alla ja ovat siksi henkisesti vahvoja pilkuilla. Enkä ihmettele lainkaan, että brittilehdistö haikailee oman pirlonsa perään… Keskikentän maestro oli ottelun parhaimmistoa ja hänen ”panenkansa” vuosimallia 2012 (Antonin Panenka esitteli vastaavan rankkarin EM-lopputurnauksessa 1976) jää EM-kisojen historiaan.

Englannin kohtalona oli taas kerran pudota rangaistuspotkuilla jatkosta. Britit ovat vain kerran arvokisahistoriassa voittaneet rangaistuspotkukilpailun, 1996 kotikisoissaan puolivälierissä ja silloinkin he putosivat heti seuraavassa ottelussa jatkosta – rankkareilla. Italian ja Englannin rangaistuspotkukilpailun historiat ovat hyvin erilaiset eikä se, että Italia veti pitemmän korren tälläkin kertaa, yllättänyt.

Jari Litmanen