Jalkapallo |

Litmanen: Tässä vaiheessa uraa on turha hätäillä

Kuninkaan jalkapalloura jatkuu toistaiseksi. Vuosi on kulunut polvea kuntouttaessa.

Jari Litmanen kiittää Suomen maajoukkueen kannattajia
Jari Litmanen kiitti Pohjoiskaarretta Respect-ottelun jälkeen. Kuva: Lehtikuva

Jari Litmanen oli yksi kentän hahmoista, kun Suomen jalkapallomaajoukkueen kultainen sukupolvi kohtasi Respect-ottelussa Maailman XI -joukkueen. Kaikkien aikojen suomalaisjalkapalloilija ei kuitenkaan herkistynyt nostalgiatunnelmissa vielä puhumaan uransa lopettamisesta.

- En ole paljon katsonut tulevaisuuteen. Tämä vuosi on mennyt paljolti polvea kuntouttaessa. Mitään päätöstä ei ole varsinaisesti tullut, jatkanko vai lopetanko. Turha tässä vaiheessa uraa on tehdä hätäisiä päätöksiä, Litmanen linjasi Yle Urheilulle ottelun jälkeen.

Maestro esiintyi tutun dominoivaan tapaansa. Kahdesta maalista toinen tuli tuttuun tapaan rangaistuspotkusta. Toinen oli hieman harvinaisemman puskutilanteen jälkeen.

Litmanen naureskeli, että olo kentällä oli tuore.

- Tämä oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäinen ottelu. Edellisen rasitukset eivät kyllä painaneet jaloissa.

Litmanen korosti, että ottelussa ei pitänytkään olla kysymys hänen lopettamisestaan, vaan yhden maajoukkueryhmän viimeisestä ottelusta.

- Meillä on viimeiset 10-15 vuotta ollut loistava ryhmä A-maajoukkueessa. Olemme pelanneet aika monta hyvää peliä yhdessä, kokeneet monta pettymystä ja olleet monta päivää reissussa, Litmanen tunnelmoi.

- Mielestäni oli ansaittua, että päätimme yhteisen polun yhdessä. Pikku hiljaa kavereita tippui pois, mutta vielä kerran olimme kotistadionilla. Puhutaan kuitenkin pelaajista, joilla on aika monta sataa maaottelua yhdessä.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onhan se ihan hyvä porukka ollu. Mutta mikä ihmeen "kultainen" sukupolvi? Mitään kultia ole ikinä voittaneet.


Joopajoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Litmanen korosti, että ottelussa ei pitänytkään olla kysymys hänen lopettamisestaan..."

Ei se vaan tajua lopettaa, tekee kunkku itsestään pellen.


Littifan

Ilmoita asiattomasta kommentista

On tuo uskomaton mies, uskomaton persoona. Ennen kaikkea Litmanen on käsittämätön jalkapalloilija. Toivottavasti ei lopeta koskaan!


Steven

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos pelitaidot ovat tallella ja vielä on annettavaa lajille, miksi lopettaa?? Vai onko jälleen kyse siitä, että kun pelaaja saavuttaa tietyn ikärajan, silloin täytyy jättäytyä sivuun?


Urheilujätkä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä Jari on vieläkin aivan fantastinen pelaaja.Jos vain paikat kestävät ja pysyy muutenkin terveenä on hän edelleen yksi suomen parhaista ellei jopa paras jalkapalloilija,päihittää mennentullen jotkut Teemu Pukit.


Kivaharrastus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miksi ylipäätään pitäisi puhua lopettamisesta. Moni meistä lajissa kuin lajissa pelailee vielä ikämiehenäkin. Kai sitä ihminen saa pelata peliä kuin peliä jos tykää että se on kivaa ilman että kaiken mailman pellet haukuu toisia pelleiksi jotka tekevät elämänsä juuri sitä mitä haluaa. Miten sellainen ihminen voi olla pelle ?


välihyökkääjä- vm61

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin, ihmettelen myös tätä ikäjuttua, miksi sitä pitää aina korostaa, etä tietynikäinen urheilija vaikka jalkapalloilija joutaa eläkkeelle huolimatta siitä miten peli kulkee. Tosiasiassa jos Mixulla olisi vähänkin rohkeutta ja järkeä pitäisi Litamasen kokoonpanossa. Voisihan sitä jossitella mitä Litmanen Ranska pelin viimeisellä kahdellakymmenellä minuutilla saisi aikaan. Tulisi rytminmuutos joka saattaisi hyvinkin sotkea vastustajan peliä ja aikaansaisi virheitä jopa rankarinkin muodossa. Ja vaikka ei nyt kentälle joka pelissä Jaria päästaisi olisi se jokatapauksessa posiitiivinen asia joukkueelle.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä