Televisioselostaja Andres Montes käytti termiä selostaessaan Espanjan otteluita vuoden 2006 MM-kisoissa ja tätä kautta termi levisi yleisemmin jalkapallofanien tietoisuuteen. Termiä käytetään Barcelonan lisäksi myös siis Espanjan maajoukkueen pelaamisen yhteydessä.

Castellaniksi tiqui-taca on vakiintunut myös nyky-Espanjan tavaramerkiksi valmentajien Luis Aragonesin ja Vicente del Bosquen aikakaudella. Ja miksi ei olisi – näiden joukkueiden hyökkäyspelin ydin on kataloniassa, Barcelonan kotiseuduilla.

Oli mielenkiintoista lukea, että Espanjan ja Ranskan välistä peliä kuvailtiin jossain tylsäksi. Hyvä on, virheettömyys ja hyvyys ovat joskus tylsää. Espanjan keskikenttä ei menettänyt palloja eikä tehnyt harhasyöttöjä. Sitä kautta Ranska ei saanut oikeastaan lainkaan tilanteita aikaan. Pallon hallinta on parasta puolustamista ja sen Espanja osaa tehdä.

Tiki-takassa pallo tekee valtaosan työstä ja pallo liikkuu nopeasti pelaajalta toiselle. Peli on niin nopeaa, että se näyttää usein katsojasta jopa hitaalta. Näyttää siltä, ettei kenelläkään ole kiire. Eikä olekaan, sillä Xavin ja Iniestan ja kumppaneiden syötöt löytävät käsittämättömällä prosentilla omat pelaajat. Kun näin käy, luodaan koko ajan ylivoimatilanteita pienellä alueella.

Espanja pelaa usein hieman kuin harjoituksista tuttua höynää vastustajan kanssa. Vastustajat ovat keskellä ja espanjalaiset pyörittävät palloa. Sekin on yksi asia, mikä tekee pelitavasta upean.

Espanjan joukkue on täydellisessä harmoniassa. Joukkueen roolit ovat selkeät, mutta valmentaja del Bosque antaa pelaajien luovuudelle tilaa. On aika kuvaavaa, että esimerkiksi keskikentän alin pelaaja Xabi Alonso on Espanjan kulmapotkuissa keskiviivan varmistavana pelaajana, sillä sitä kautta varmistetaan, että purun jälkeen tulee todennäköisesti laatupallo takaisin maalintekoalueelle.

Alonso pelaa myös usein alimpana pelaajana, ikään kuin amerikkalaisesta jalkapallosta tuttuna quarterbackina, joka valitsee avauspelin kautta hyökkäyksen muodon. Pelataanko pitkä pallo vai kuten yleensä, lyhyt. Topparit antavat usein Alonsolle lyhyen syötön, jonka jälkeen Alonso valitsee, kuka peliä varsinaisesti rakentaa. Tämä pelaaja on yleensä loistavasti itsensä vapaaksi pelaava Xavi. Ja sitten Barcelonan miehistö aloittaa varsinaisen hyökkäyksen, höysteenään David Silva ja jossain tapauksissa Fernando Torres.

Jotta Espanja olisi tasapainoinen, tarvitaan myös kova ja puolustavampi kalusto. Tämä ryhmä tulee Real Madridista. Realin hyökkäyskalusto on pitkälle ulkomaalaista (Özil, Ronaldo, Higuain, Benzema), mutta puolustavammat pelaajat ovat nytkin Espanjan maajoukkueen runkoa. Jo mainittu Xabi Alonso kontrolloi keskikentällä, Sergio Ramos pitää kuria puolustuksessa, Liverpool–vuosiensa jälkeen roimasti kehittynyt Alvaro Arbeloa nousee laitapakkina ja Iker Casillas tilkitsee maalin.

Kaikki Realin kenttäpelaajista pystyvät pelaamaan erittäin kovaa ja tarvittaessa myös väärin. He ovat joukkueen kovanaamat ja puolustuksen ankkurimiehet, jotka tasapainottavat Barcelona–miesten hyökkäystä. Tietysti joukkueesta löytyy myös pelaajia vähän siltä väliltä, kuten Sergio Busquets, jonka taitotaso on ehkä tullut monelle yllätyksenä miehen huonon maineen vuoksi näissä kisoissa tai toppari Gerard Pique, joka osaa myös pelata tarvittaessa kovaa.

Myös penkiltä löytyy kovia kasvoja joka lähtöön ja pelipaikalle. Liverpoolin monivuotinen ykkösmaalivahti Pepe Reina ja Barcelonan ykkönen Victor Valdes seuraavat, kuinka Iker Casillas lähestyy maagista rajapyykkiä, 150 maaottelua.

Chelsean hyökkäyspelin aivot, Juan Mata, ei ole vielä pelannut minuuttiakaan. Ei myöskään puolustuksen Raul Albiol. Jesus Navas on piipahtanut kentällä kaksi kertaa, toisen kerran tehokkaasti. Puolivälierissä Pedro teki debyyttinsä näissä kisoissa ja tehokkaasti tekikin. Vaihtoehtoja siis on vaikka millä mitalla.

Tiki-takan voima mitataan toden teolla keskiviikkona. Vastassa on huippuvaarallinen Portugali, joka pääsee hyvästä asemasta haastamaan kolmatta perättäistä arvokisafinaalipaikkaa tavoittelevan Espanjan. He pääsevät otteluun tilanteesta, jossa heillä on vain voitettavaa. Ja mikä olisikaan makeampaa kuin suistaa naapurimaa ja kilpakumppani valtaistuimelta.

Mutta tähän vaaditaan täydellistä onnistumista. Jos Espanjalla on heidän normaali-iltansa, historian kirjoihin kirjoitetaan uusi luku, jonka pääosassa on yksi kaikkein aikojen parhaimmista maajoukkueista, nyky-Espanja.

Jari Litmanen