Liukkonen hakee kisavauhtia SM-uinneista
Uinnin lyhyen radan SM-kisat toimivat Ari-Pekka Liukkosen mukaan hyvänä valmistautumisena Lontoon olympialaisiin.
Liukkonen urakoi SM-uinneissa Helsingin Mäkelänrinteessä avauspäivänä kahdella matkalla, 50 metrin selkäuinnissa sekä 100 metrin rintauinnissa. Jälkimmäisessä tuloksena oli SM-pronssi. Edelle ehtivät Eetu Karvonen ja hopealle kauhonut Sami Myren.
Mitalin ohella kisapäivän parasta antia oli itse kilpaileminen. Liukkosen mukaan mestaruuskisat toimivat hyvin valmistautumisena Lontooseen, vaikka nyt uidaankin lyhyessä altaassa.
- Tosi hyvin toimii. Normaalisti tähän aikaan vedettäisiin pätkittyjä kilpailuvetoja. Nämä ajavat vähän saman asian, mutta samalla saa kunnon kirittäjät vierelle, Liukkonen kertoo.
Olympialaiset ovat luonnollisesti kauden päätapahtuma myös uimareille. Raskas pohjatyö on tehty jo talvella, ja kesän ajan on haettu kisavauhtia - kuinkas muuten kuin kilpailemalla.
- Toukokuusta alkaen on ollut kilpailukausi menossa. Kisavauhtia haetaan ja tehdään pientä hienosäätöä kohti Lontoota.
- Perustyö on jo tehty, että se on enemmän sitä nopeuden esiintuontia ja kisavarmuuden hakemista, Liukkonen valaisee.
Tuoreimmat aiheesta: Uinti
Suomen uintimaajoukkueelle suvereeni voitto
Suomen ja Viron välinen uintimaaottelu päättyi jo kuudennen kerran perättäin Suomen totaaliseen voittoon. Lauantain päätösjaksossa varsinkin aikuiset olivat liekeissä.
Swimming Jyväskylä rikkoi 16 vuotta vanhan SE:n
Jyväskylässä syntyi lauantaina pitkän radan Suomen ennätys 20x50 metrin vapaauintiviestissä. SE-lukemat olivat lähellä jo neljäne ensimmäisen osuuden jälkeen.
Uimari hakee Espanjasta rusketusta ja MM-kisakuntoa
Jenna Laukkanen haluaa päästä MM-altaaseen ja ulkomaille harjoittelemaan.
Koski paransi roimasti uinnin SE-aikaansa
Matias Koski kauhoi 800 metrin vapaauinnin SE:n Yhdysvaltain GP-sarjan osakilpailussa Charlottessa.
Tampereella alitettiin uinnin MM-rajoja kaksin kappalein
Anna Mäkinen ja Veera Kivirinta tekivät rajan Tampereen avoimissa mestaruusuinneissa. Jenna Laukkanen jätettiin finaalin kakkoseksi.
Eetu Piiroinen liittyi Kasvion ja Kosken kerhoon
Eetu Piiroinen alitti 16 minuutin rajan 1500 metrin vapaauinnissa. Maria Siiskonen alitti nuorten EM-kisojen tulosrajan.
Tiia Kivelä kovatasoisen juniorikisan neljäs
Kolme uimahyppääjää edustaa Suomea viikonloppuna Dresdenin kansainvälisessä juniorikisassa.
