Ralli |

Loebille 70. voitto - Hirvonen jälleen toiseksi

Sebastien Loeb ajoi Argentiinan MM-rallin voittoon. Mikko Hirvonen joutui tyytymään kolmatta kertaa kuluvalla kaudella toiseen sijaan.

Sebastien Loeb Citroen Argentiinan MM-rallissa
Kuva: Citroen Press

Hirvonen sai power stagella hyvitystä Citroenin tallimääräyksille, kun suomalaiskuski kaasutti päätöserikoiskokeen toiseksi nopeimman ajan. Hirvonen nappasi näin kaksi ylimääräistä MM-pistettä ja saalisti Argentiinasta yhteensä 20 pistettä.

- Pidin tästä rallista. Pisin pätkä oli fantastinen. Nautin ajamisesta. Olen yhä mukana MM-taistossa, Hirvonen kertoi WRC:n ralliradiolle.

Power stagelta kolme MM-pistettä keräsi perjantaina ohjausongelmiensa vuoksi ykköstilalta pudonnut Petter Solberg. Fordin norjalaiskuski vei näin päätöspäivänä kaikki pohja-ajat nimiinsä.

Citroenin tallimääräysten turvin kauden kolmannen voittonsa ottanut Sebastien Loeb ei yltänyt 19. erikoiskokeella kolmen nopeimman joukkoon. Loeb otti kauden viidennestä rallista kuitenkin 25 MM-pistettä ja nosti kokonaispistemääränsä 91 pisteeseen.

- Tämä on uskomatonta. Tämä oli haastava ralli. On hienoa voittaa täällä. Olen tyytyväinen tiimiini, seitsemänteen voittoonsa Argentiinassa ajanut Loeb iloitsi.

Power stagella nähtiin myös draamaa, kun pitkään kolmannessa sijassa kiinni ollut Ford-kuski Dani Sordo pysähtyi reilut neljä kilometriä pitkällä pätkällä.

Jari-Matti Latvalaa Argentiinassa tuurannut espanjalainen putosi näin palkintopallilta. Sordon ohi kolmanneksi nousi Fordilla ajava Mads Östberg.

MM-rallikausi jatkuu toukokuun lopulla Kreikassa.

Kommentoi aihetta

(5 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.





Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä