Lontoo Palloilut |

Lohkoykkönen Ruotsi ulos olympiajalkapallossa

Oman alkulohkonsa voittanut Ruotsi koki kovia olympiaturnauksen puolivälierissä. Länsinaapuri ei kestänyt suosikin asemaa ja menetti johtonsa Ranskaa vastaan.

Ruotsin ja Ranskan välinen naisten olympiapuolivälierä 3.8.2012
Kuva: AFP/Lehtikuva

Ruotsi oli jättänyt alkulohkossa muun muassa hallitsevan maailmanmestarin Japanin taakseen mutta puolivälierissä taivas synkkeni.

Nilla Fischer vei Ruotsin lupaavasti johtoon 17. minuutilla, kun Marie Hammarströmin antama kulma toi tuloksen keltapaidoille. Kymmenen minuuttia myöhemmin Ranska nousi 1-1:een Laura Georgesin puskuosumalla.

Ensimmäisellä puoliajalla Ranska siirtyi vielä 2-1-johtoon Wendie Renardin maalilla. Maalittomalla toisella puoliskolla yksi sankareista oli maalivahti Sarah Bouhaddi, joka esti lopussa Ruotsin jatkoaikahaaveet loistavalla yhden käden huipputorjunnalla.

Ranska eteni ensimmäistä kertaa olympiahistoriassa naisten välieriin, jossa se kohtaa maanantaina Japanin, joka kesytti Brasilian maalein 2-0. Yuki Ogmi (27) ja Shinobu Ohno (73) vastasivat voittajien maaleista.

Yhdysvallat piti haastaja Uuden-Seelannin helposti pihdeissä voittaen kamppailun Abby Wambachin (27) ja Sydney Leroux'n (87) osumilla 2-0 (1-0). Wambachille maali oli olympiaturnauksen neljäs.

Yhdysvallat kohtaa välierissä voittajan ottelusta Britannia-Kanada.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla

Mario Götze

Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä