Lontoo jäämässä väliin moninkertaiselta olympiavoittajalta
Urallaan peräti viisi olympiakultaa voittanut australialaisuimari Ian Thorpe sijoittui lauantaina Melbournen kansallisissa kisoissa 200 metrillä vapaauinnissa viidenneksi. Thorpe jäi perjantaina 100 metrillä ulos loppukilpailusta, ja miehen haaveet ensi kesän Lontoon olympiakisoista ovat kaatumassa.
- Tämä oli parasta vauhtia, jota pystyn pitämään yllä tällä tasolla. Minulla on vielä paljon parannettavaa, Thorpe totesi kilpailun jälkeen.
Australian maajoukkuevalmentajan Leigh Nugentin mukaan Thorpen täytyisi keskittyä Lontoon suhteen juuri 200 metrille.
- Hän pystyy rentoutumaan paremmin sillä matkalla, joten hän pystyy olemaan paremmin oma itsensä, Nugent kertoi.
Thorpe jäi 200 metrillä kauas vuoden 2001 maailmanennätysajastaan 1.44,06. Thorpen aika oli 1.50,79, kun Jarrod Killey vei voiton ajallaan 1.48,28.
Thorpen paluu uimaradoille viiden vuoden tauon jälkeen ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla.
- Jokainen kilpailu on hänelle tärkeä. Se, että saa kaksi uintia samalle päivälle, on tärkeää. Hän on iso mies, joten hänellä kestää kauemmin päästä vauhtiin, Nugent puolusti.
Tuoreimmat aiheesta: Uinti
Liukkonen kauhoi SE-ajalla EM-finaaliin
Ari-Pekka Liukkonen selviytyi 50 metrin vapaauinnin EM-finaaliin. Liukkonen paransi Suomen ennätystä 0,03 sekuntia.
Raisio paransi viesti-SE:tä
Raision Urheilijoiden nuori viestikvartetti vei seurajoukkueiden Suomen ennätyksen Swimming Jyväskylältä. Raisiolaiset petrasivat ennätystä 1,82 sekunnilla.
Neljä suomalaista lauantain EM-uintien välieriin
Ari-Pekka Liukkonen painoi 50 metrillä karsintojen viidenneksi. Myös Jenna Laukkanen, Hanna-Maria Seppälä ja Emilia Pikkarainen ylsivät jatkoon.
Suomalaiset kaukana finaaleista EM-uinneissa
Uinnin pitkän radan EM-uinneissa Unkarin Debrecenissä suomalaisilla ei perjantai-illan välieräuinneissa ollut asiaa finaaleihin.
Astma haastaa myös henkisesti
Suomen uimaliiton valmennuspäällikkö Ippe Natunen valotti Yle Urheilun haastattelussa maajoukkueuimarien astmatilannetta.
Estääkö siitepölykausi Seppälän olympiamatkan?
Hanna-Maria Seppälä oli 100 m:n vapaauinnin EM-finaalissa seitsemäs vaisulla ajalla 55,68. Astman kanssa painiskellut Seppälä kertoi Yle Urheilun haastattelussa hengitysvaikeuksistaan.
EM-välieriin uinut Karvonen: "En ole voinut harjoitella 12 viikkoon"
Uinnin EM-kisoissa 50 metrin rintauinnin välieriin selvinnyt Eetu Karvonen paljasti kisan jälkeen, että kipeä olkapää on estänyt täysipainoisen harjoittelun lähes kolmen kuukauden ajan.
Alitalo ja Karvonen uivat EM-välieriin
Anni Alitalo ja Eetu Karvonen selviytyivät EM-uintien välieriin Unkarin Debrecenissä. Muut suomalaiset karsiutuivat jatkosta.
Pikkarainen hyytyi EM-välierässään
Emilia Pikkarainen ui Debrecenin EM-kisoissa päämatkallaan 100 m:n perhosuinnin välierässä ajan 59,71 ja karsiutui.
Asiantuntija uskoo Emilia Pikkaraisen finaalipaikkaan
Yle Urheilun uintiasiantuntija Vesa Hanski uskoo Emilia Pikkaraisen mahdollisuuksiin illan välierässä. Paikka 100 metrin perhosuinnin finaaliin vaatii kuitenkin roimaa parannusta alkueräuintiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.