EM-yleisurheilu 2012 |

Lontoon B-raja harmittavan lähellä - "En katsonut kelloa"

Sandra Erikssonista tuli EM-kisojen parhaiten sijoittunut suomalaisnainen 3000 metrin esteissä. Silti suussa oli karvas sivumaku.

Sandra Eriksson pettyneenä.
Kuva: Lehtikuva

Sandra Eriksson juoksi komeasti kymmenenneksi yleisurheilun EM-kisojen 3000 metrin estejuoksussa. Vaikka aika 9.48,19 oli Erikssonin kauden paras noteeraus, siinä oli karvas sivumaku. Lontoon olympiakisojen B-raja on 9.48,00.

- Olen tyytyväinen sijoitukseen, mutta olisi pitänyt juosta nopeammin. En katsonut kelloa, enkä tiennyt, että se oli noin pienestä kiinni. Olen pettynyt aikaan, polvilleen ajan julkistamisen jälkeen pudonnut Eriksson harmitteli.

- Juoksu tuntui ihan helpolta. Olisi pitänyt yrittää lähteä kärjen mukaan siinä parin kilometrin kohdalla, mutta se on helppo sanoa nyt. Lopussa oli vielä paljon voimia.

Kun muistaa, että Ari Mannion keihäspronssin lisäksi Suomi ei ole saanut ainuttakaan pistesijaa, Erikssonin kymmenes sija nousee arvoonsa. Erikssonista tuli parhaiten EM-kisoissa sijoittunut suomalainen naisurheilija, eikä kukaan voi enää laittaa paremmaksi.

- Ei se haittaa. Parempi niin, IF Nykarlebynejden -seuraa edustava 23-vuotias esteiden viisinkertainen Suomen mestari kuittasi.

Lontoon olympiakisoihin matkaava yleisurheilujoukkue nimetään 5. heinäkuuta, joten näyttöpaikat käyvät vähiin. Maanantaina Helsingistä pois lähtevällä Erikssonilla on nälkää nousta olympiakoneeseen.

- Ei ole aavistustakaan, mistä löytyy kilpailuja, joissa sen rajan voisi juosta. Tiedän, että se on juostavissa. Pitää vain jatkaa eteenpäin. Tämä oli ehdottomasti paras mahdollisuus rikkoa se, Eriksson myönsi.

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen

Henrik Sedin juhlii 2-1-maaliaan.

Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen.

MM-kisojen mitalipelit

LOPPUOTTELU

Sveitsi - Ruotsi 1-5 (1-2,0-0,0-3)
04.45 1-0
Josi (Walker)
08.42 1-1 Gustafsson (Pettersson, Lundqvist)
11.38 1-2 H. Sedin yv
47.13 1-3 Hjalmarsson (Landeskog)
55.37 1-4 Eriksson (H. Sedin)
56.36 1-5 H. Sedin tm av

Maalivahdit
Gerber SUI 5+10+7=22
(pois 56.27-56.36)
Enroth SWE 9+7+10=26

Jäähyt
SUI 4x2 min, 1x10 min
SWE 3x2 min

PRONSSIOTTELU

Suomi - USA vl 2-3 (0-2,0-0,2-0)
00.58 0-1
 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit
Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt
Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä